Siinä se tämän päivän kysymys. Kaveri järkyttyneenä kommentoi siippani uutta duunia "Mä en ainakaan antais mun miehen tehdä tollasta. En kestäis kuukauttakaan. Se olisi avioeron paikka". Olen viallinen ihminen, tai ehkä tossun alla, mutta mä en osaa ajatella noin. Musta miehellä on oikeus olla kunnianhimoinen ja tehdä juttuja, ehkä hieman perheelle hankalallakin tavalla." Mä en vaan näe vaihtoehtoa. Tämä elämäntilanne jossa elämme mahdollistaa tämän. Mun mielestä. Enemmän olisin nikotellut, jos kävisin muualla töissä ja arki kosahtais harteille. Ja sit toisaalta, jos olisin oikea Yh, sitä mun elämä olisi. Paljon pienemmillä tuloilla vain. Jotain saa, jotain menettää. Mutta ainakin elämä on seikkailu.
Rehellisyyden nimissä myönnän, että eilen oli huonompi mieli. Ensimmäistä kertaa mietin siltä kantilta, että KUIN se VOI tehdä tän mulle. Et eikö mulla ole väliä. Sit kauheasti kyynelehdin sohvalla miehen vieressä.
Aamulla heräsin hyvällä tuulella. Itku auttaa aina. Mut huomaatteko, mä sentään ääneen kerrankin sanoin mikä mua vaivas. Yleensä haudon. Ja kärsin.
Nauratti kun luin Me naisista Heidi Sohlbergin haastista. Jätti miehensä ja palasi. Uusi alku. No se joka tapauksessa otti kaiken syyn niskoilleen ja sanoi hämmästelevänsä sitä, että on avoin ja sosiaalinen ihminen, mutta suhteessa ei osaa puhua. No sama täällä. Mutta eilen kamppailin taipumustani vastaan. Hyvä minä!
Mutta palatakseni tohon kaverin kauhisteluun. Tajusin, et mä olen aika kiva ja aika kannustava ja aika sissi naiseksi (tai siis siellä tossun alla), kun en saa hermaria tästä uudesta kuviosta. Mulla on ilmeisesti jonkunlainen näyttämisentarve. (pikkasen ehkä)
Näyttämisentarvetta olis muutakin, mutta hitsi kun ei ole sitä kameraa. Aamulla solahdin pienimpiin farkkuihini jälleen. Niihin joihin jo hetken mahduin, kunnes lihoin. Siitä ilosta menin jumppaan ja shoppaileen. Ostin Onlyn ihanan paidan, jossa lukee Wild and young girls party till 5 am. Hekottelin kassalla tätä ostostani. Täytin just 43.... Miehen mielestä mulla on aika korkeat tavoitteet. Kun en puoltayötä pitempään jaksa valvoa siis.
Ostin myös perustoppeja ja hyvin kimaltavan neuleen. Snadia tyttöilyä ilmassa vaihteeksi. Kotona lakkasin kynnet ja meikkasin huolella, punaa huuliin ja kaikkea. Arvaatteko miksi. Pitää miehen reissussa muistaa mut minuna eikä sinä kulahtaneena harppuna, mikä viime aikoina olen ollut. :D
Outo nainen, tiedän!
4 kommenttia:
En mä tiiä, mä olisin varmaan samanlainen. Sanoisin miehelle että mene, näe ja koe, et kyllä me pärjätään. Käytännössä varmasti kiukkuilisin välillä, toinen saisi välillä sitä väsyä niskaan mutta sehän olisi only fair.
Musta ketään ei voi kahlita. Ja uskon, että toinen tekisi sen sitten tarvittaessa mulle, jos mulla olisi vuorostani joku elämäni tilaisuus tai "intohimo".
Olet ihana ja toi sun uusi paita kertoo kaiken sun asenteesta.
Ja ei kai toi nyt ikuisuuksia kestä?
Ja siivooja? Ja MLL apua ja tyttötreffit? Sounds good.
En tiedä voiko tätä verrata, mutta minäkin 'annoin' miehelle mahdollisuuden opiskella työn ohella, vaikka se käytännössä tarkoittaa sitä että arkirumban pyöritys tulee minun harteilleni. Aluksi valittelin kuinka raskasta se on miehelle, mutta näin kolmen vuoden jälkeen myönnän jo ääneen, ettei tämä helppoa minullekaan ole. Tällä mennään, ehkä joskus tilanne on toisinpäin ja joustoa toivottavasti löytyy toiselta osapuolelta jos näin käy.
Juurikin se asenne: mä näytän niille, mä pärjään kyllä, auttaa pitkälle. Tsemppiä vaan!
Toi paita on ihan huippu!
No sissi ainakin olet ja hyvä ihminen. Mutta varmasti mies on valmis samaan, jos itsellesi tulee sellainen tilanne.
Olet kyllä mahtava, kun aina niin nopeasti jo näet ne hyvät puolet asioissa. Hiukan rypemistä ja sitten taas jatketaan. Niin sitä pitää!
Tosi hyviä ostoksia teit, asennetta on!
Haastoin sinut. Jos vaikka pitkästä aikaa saisin kuvamateriaalia :)
Lähetä kommentti