maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tyhjän paperin syndrooma

Tää ei näemmä koskaan lopu. Tää etten osaa kirjoittaa. Vähän väliä ajattelen, et tästä pitää kirjoittaa, mutta sitten en saa sanoja näppikseltä tänne. Outoa outoa!

Te kaikki ihanat blogistitkin kirjoitatte niin hyvin, etten osaa edes teille kommentoida. Mun latteat sanat vaan pilaa hienot postaukset. Jospa kevään ihana valo tekee muutoksen mun luovuudessa???

Viime aikaisia ajatuksia:

Katja Kallio on käsittämättömän mainio. Ihminen, joka ei kyllästy mihinkään ja joka ei tykkää yllätyksistä. Kauppalistan tekokin on joskus niin jännää, että pitää mennä vessaan välillä. Koskaan kun ei tiedä mitä kauppareissulla näkee. "En mä kyllä koskaan mitään näe, patsi ehkä jonkun eläimen".
Kerrassaan hervoton ihminen! Ihana!

Eilen katsoin typerää Kasvikipuja leffaa. Sisko "testamenttasi" lapsensa pikkusiskolleen. Ja kas, nuoresta tyypistä sukeutui kelpo mamma, joka oppi sanomaan ei. Kesken leffan aloin vollaamaan, kun yhtäkkiä ihan oikeasti tajusin, että joku meistä kuolee ekana. Siis perheestä. Et en kyllä halua kokea esim. siskon tai veljen kuolemaa. Enkä kenenkään. Kauhea ajatus, joku on ensimmäinen joka poistuu.

Koira on aloittanut termiittivaiheen. Ihan kamalaa on se. Kuukausitolkulla ollut nätisti kotona yksin ja nyt se tuhoaa kirjastonkirjoja ja syö pöydiltä kaiken mihin yltää. Esimerkiksi kimpaleen juustoa. Kyllä se syylliseltä sen jälkeen näyttää. Jännä et eläimet tajuaa syyllisyytensä.

Uusi hoitolapsikin mulla on ollut viikon.  Taputtelin jo ensimmäisenä päivänä itseäni selkään. Hoidin tilanteen vanhemman kanssa niin loistavasti, että tyyppi jäi ihan aseettomaksi. Mä olen nerokas, olen.
Lapsi on taas sarjassa tosi kultamurunen, onnekas minä.

Kevään tulon huomaa siitä, et olen alkanut himoitsemaan ihanaa värikästä, ihan varmasti muodista menevää käsilaukkua. Keltaista, pinkkiä.
Miksen ole sellaista eleganttia naistyyppiä, joka haluaa ikuiseksi laukukseen konjakinvärisen nahkalaukun?

Barcelonan matka on varattu. Koko lauma lähtee kesällä viikoksi matkaan. Mä mietin jo mitä vaatteita pakkaisin. Ikäänkuin sillä olis väliä. Olemme lasten ehdoilla matkalla, ei pelkoakaan et kahden menemme hienoon ravintolaan kahden.
Kahden olemisesta tuli mieleen, et miehen kanssa olemme olleet kaksistaan missään viime vuoden tammikuussa siellä Roomassa. Pitäiskö tälle asialle oikeasti tehdä jotain???
ÄITI, tule joku ilta päästämään meidät vaikka leffaan!!! :)

Pitää kertoa vielä juttu mun suuresta auktoriteetista. Keskimmäinen puhui eilen kaverinsa kanssa puhelimessa ja kysyi multa saako kamu tulla meille. Sanoin et en halua meille enää ketään. Poika sanoi puhelimeen "saa meille tulla, ota pikkuveikka mukaan mun pikkuveikan seuraksi".
Koko viikonlopun meillä oli mun neljä lasta ja kolme kaveria. Sellainen yh viikonloppu. Arvatkaa vaan paljon nautin siitä, kun on maanantai ja puolet päivästä olen täällä kahden yhden pikkunatiaisen kanssa, joka nukkuu pari tuntia päikkäreitä. Testasin uutuutta, leffan katsomista päiväsaikaan.

On näihin päiviin ja viikkoihin mahtunut ystäviä, hauskoja keskusteluja, tappeluja lasten kanssa ja ulkoiluakin.
Ja ihmettelyä. Jossain lehdessä oli juuri juttua pariskuntien riidoista. Joku nainen sanoi, että hän sopi miehensä kanssa et ne käy ravintolassa syömässä aina kun on ollut riidaton kuukausi (vai viikko). Ne on vuoden aikana käyneet kahdesti syömässä. Kahdesti. Me riidellään ehkä kerran vuodessa, eikä päästä syömään ikinä. :)
Ollaankohan me poikkeuksellisen vähäriitaisia?
Sen mä kyllä tajuan et riidat tai riidattomuus ei kerro parisuhteen tilasta kyllä mitään. Mietin vain sitä miksi jotkut jaksaa riidellä ja jotkut ei?




9 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Hihi, me ei varmaan päästäis ikinä ravintolaan syömään. Luulen, että paljon riippuu ihmisten sietokyvystä ja temperamenteista. Meistä on jotenkin sukeutunut sellaisia italialaisia - välillä koko perhe huutaa ja huitoo täysillä, päät punaisina ja savu nousee korvista. Sitten taas lauhdutaan (paitsi mä mökötän kitkeränä) ja halataan ja pyydetään anteeksi. Meillä lienee melko alhainen kynnys huomauttaa asioista ja vetää herne nenään. Jotkut taas ihailtavasti jaksaa sietää epäkohtia pitkäänkin, eikä ala niistä rettelöimään.
Oliko se nyt Jari Sinkkonen, jonka kirjasta luin, ettei kumpikaan tyyli ole sinänsä parempi.

Iloa ja valoa sun viikkoosi ♥

JOnna kirjoitti...

Mä repesin ihan täysin ton sun akutoriteetin kohdalla! :) Mä oon ehkä maailman kamalin äiti, koska meidän lapset ei uskaltais tehdä tota mulle. Mä oon varmaan niiden mielestä kamala tiukkis. Mut toi osoittaa, että sun lapset luottaa selävsti, jos ei muuhun, niin sun huumoriin :) Ihania!!!!

Ps. Ei mekään käydä koskaan syömässä. Ja hei, syödä voi kotonakin, mutta kaikki ei pääse Barcelonaan, ihanaa! Mahtavaa matkaa :)

JOnna kirjoitti...

Auktoriteetin.... En osaa edes kirjoittaa näemmä ;)

Taru kirjoitti...

Barceloonaan!!! Yksi maailman ihanimpia kaupunkeja. Ihan mahtava juttu, ja mä olen kateudesta vihreä! Mäkin haluun matkalle. Mielellään heti.

Mä jäin miettimään, miksi ette lähde illalliselle? Jos kerran teillä on lapsenvahti?? Kyllä parisuhde vaatii mun mielestä myös kahdenkeskistä aikaa! Nyt mars dinnerille jookos?!!

marikan polut kirjoitti...

komppaan Elisaa: nyt heti illalliselle! Mars! Kyllä parisuhteeseen kannattaa panostaa.

ja komppaan JOnnaa: mun(kaan) lapset eivät uskaltaisi kuulla noin pieleen, oon tiukkis, myönnän ihan lauhkeasti. ;)

P kirjoitti...

Tuula, mä tajuan et ihmisillä on erilaisia tempperamentteja. Mä näemmä säästän omani lapsille :) Mut oikeasti, mä en keksi riidanaiheita, onnekasta lienee. Mut silti tiedän et sekään ei kerro mistään.

JOnna, kiva et mun auktoriteetti teki vaikutuksen. Osaan mä niinkin komentaa et ne uskoo. Nyt en jaksanut :) Ja kivaa oli kaikilla ja mulla sikäli helppoa.
Eilen itseasiassa pimahdin pojille niin et keskimmäinen soitti kotiin ettei uskalla tulla takas kun olen niin ragennut :)

Marika, kiva et olet jämäkämpi. Mä olen liian laiska ajoittain :) Kyllä mä sitten tarpeen tullen olen, onneksi.

Elisa, mikä lapsenvahti meillä on? Ei ole. Ellei äiti jostain syystä ilmaannu paikalle....
Pitäis tosiaan tehdä joskus kahden jotain, kohta tulee muuten se tyhjän pesän syndrooma ja tuhoaa kaiken...

Jenny B-H kirjoitti...

Ihania asioita sulla on elämässä just nyt!
Ja sulla on tosi hyvä staili kirjoittaa, kaukana latteasta.

Leonida kirjoitti...

Vaikka kirjoittaisit perinteisistä aidanseipäistä, olisi sitä hauska lukea - sen verran kiva tyyli sulla on!

Hienoa, että lapset voivat luottaa sun huumorintajuusi. Mulla on niin huono huumorintaju lasten pullikoinnin suhteen, että ihan harmittaa.

Ja hei, miten niin jos äiti sattuu tulemaan kylään? Eikös sitä voi pyytää varta vasten, että tulisitkos katsomaan lapsia, että päästään miehen kanssa treffeille?

P kirjoitti...

Jenny ja Leonida, te olette mahtavia. Nostatte kyllä fiiliksen pilviin. Kiitos ja pus!!!!