Taas Marttana

Kyllä, taas se alkoi. Taloudellisuus Big time.  Juuri NYT olen projekstista innoissani, mutta ehkä jo huomenna olen unohtanut koko jutun.

Mutsi kävi kylässä ja kierreltiin kauppoja tarjoushaukkoina. Ihan huvin vuoksi. Cittarista ostin euron tuotteita hirmusti. Billy-pitsoja, tortillaleuttuja, kananmunia, saippuaa, suolapähkinöitä (salaattiin huom), nuudeleita. suklaarasioita.
Maksoin 50 euron ostoksista 36e

Sitten oli Tokmannin vuoro.
Patonkeja 59 sentillä. 700g vaahtokarkkeja alle 4 eurolla (sunnuntaina juhlat)
Miehelle ja pojille sukkia, paistinpannun, pesuaineita ja kas Essencen kynsilakan ja huulipunan.
Sinnekin meni 36 euroa.

Näihin kun yhdistää kotoa löytyvät  aineet, olisi tarkoitus selvitä loppuviikko ilman isoja ostoksia.
Paitsi että sunnuntaina juhlitaan kahta nuorinta eli aikalailla saa shopata herkkuja.

Budjetoinut ruokaan 25 e/päivä . Kuulostaa paljolta tai vähältä. Onko se kumpaa?
Näillä viikoilla, kun meitä on vain kolme, se on kai aika ok, mutta kun paikalla pojatkin, niin tiukkaa tekee. Paljonko teillä muilla menee  ruokaan viikossa? Tietääkö kukaan?

Sain inspiraation nuukuuteen (eikö noi essencen meikit viittaa siihen) kaverin kaverilta, joka hankki vauvan yksin. Tää nainen haluaa olla kotona kaksi vuotta oli mikä oli. On juuri tipahtamassa kotihoidontuelle ja sanoi että yhtiövastikkeen ja näiden muiden pakollisten jälkeen jää 300e kuuksi rahaa. Oli ehtinyt jo viettää kuukauden SATASELLA, kun oli tullut auton huoltolasku. Kuulemma pärjäsi 25 eurolla VIIKOSSA, kun mietti tarkkaan.
Motivaatio kohdallaan tällä tyypillä.

Paljonkohan saisi tiputettua menoja jos oikein yrittäis? Enkä tarkoita kurjaa ja ankeaa elämää, vain sellaista, ettei ostelisi valmisjuttuja plus ryhtyisi tarjoushaukaksi. Nyt kun ekaa kertaa kävin Tokmannilla ja katselin sillä silmällä, niin hieman havahtui. Jos lopettais pikavisiitit kalliissa lähikaupassa, niin saattais 20 euroakin olla jo iso raha.
(Ja viinistähän en luovu, tiettykään)

Saa jakaa hyviä vinkkejä.

Parisuhdehaaste (Itse haastoin itseni)

Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Hyvänen aika, lähes 9 kuukautta jo. No 8,5 kk sitten.

  
Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
Tunnettiin ehkä 9 päivää. Tai tavallaan se seurustelu alkoi heti kun tavattiin. Mutta ehkä sen 9 päivän jälkeen tiesin että tässä ollaan. Sähköisillä aalloilla eli netissä kirjoteltu ennen sitä ekaa tapaamista  pari viikkoa.
  
Kuka pyysi ketä ulos? 
Mies pyysi. Alunalkujaan ehdotti viinilasia tai kahvikuppia tai jotain muuta turhaa. Jossain ihmisten ilmoilla. Loppujen lopuksi päädyin hänen luokseen juomaan kahvia pahvimukista. Edelleenkin tää on meidän koomisin muisto, Miehellä on kauhiasti muumimukeja. Itse joi kahvin muumimukista. Mä sain pahvimukin. 

Kuinka vanhoja olette? 
ARGH: Liian paljon. Minä 46v ja mies 48v. Henkiset iät ei ihan niin korkeat. Ainakaan mulla.
  
Kumman sisaruksia näette/näitte enemmän?
Mun. Asuvat lähempänä. JA olemme läheisempiä muutenkin.
  
Onko teillä yhteisiä lapsia?
Se tästä vielä puuttuis. Molemmilla 3 lasta. Vain mun lapset kotona. Miehen lapset vahvasti kuvioissa vähintäänkin puheen tasolla. Ihania ovat.  
  
Entä lemmikkejä?
Mun koira on meillä. Miehellä ollut kauhisti koiria, mutta onneksi oli avioerossa jättänyt Tanskandogit! toiselle osapuolelle omakotitaloon. 

  
Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
Varmaan mun omituinen epävarmuus ja hekkähipiäisyys. Kesti kauan, etä uskoin miehen kestävän mun perheen ja työn ja kaiken. 

  
Kävittekö samaa koulua?
Juu ei. Hyvä niin. 
  
Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Ei kyllä sitäkään. 

Kumpi on älykkäämpi?
Mies. Ehdottomasti. Toki mussakin on omat vahvuuteni.  Osaan olla älykkään kiva :D

Kumpi on herkempi?
MINA!
  
Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
Ei olla kauhasti ulkoiltu syömismielessä, eli lempipaikkaakaan ei vielä ole. 
   
Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
Hmmm. Matkustettu. Ei minnekään.Vielä.

Kummalla on hullummat eksät?
Miehellä tietty. Eikä nyt ees niin hulluja,

Kummalla on pahempi temperamentti?
Mulla. Osaan räiskyä mutten riidellä. 

Kumpi laittaa ruoan?
Minä pääosin. Jotakuinkin siihen se TAAS on mennyt. Mun lauma, mun ruoka. Yleensä mies ei ole ruoka-aikaan ees kotona vielä. Toki hänkin tekee ja hyvin tekeekin Juuri puhuttiin, että vois näitä juttuja välillä vähän jakaa. 
   
Kumpi on sosiaalisempi?
Minä nyt ainakin. Mutta kyllä tuo toinenkin on kauhian sosiaalinen. Vastaan silti että minä.
  
Kumpi on siisteysintoilija?
Mies. Huomattavasti siistimpi kuin minä. 
  
Kumpi on itsepäisempi?
Vaikea sanoa. Jompikumpi.
   
Kumpi vie suuremman osan sängystä?
Mun ääni vie suuren osan sängystä. Kuorsaan sängyn täydeltä. Nukun ian reunassa, aina nukkunut. Ei se mieskään leveile. 

Kumpi herää aikaisemmin?
Todellakin minä. Tänäänkin ollut monta tuntia hereille ennen miestä. 
    

Missä ensimmäiset treffinne olivat?
Siellä miehen kotona. 
   
Kummalla on suurempi perhe?
Mulla. Mulla on sisko ja veli. JA bioisä ja sen kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. 
Miehellä on vain sisko. ja vanhemmat tietty.

Saatko usein kukkia?
En. Itseltäni kyllä. Saan paljon rakkautta. Ja suklaata. Ja saunasiiderin.

Uusi "Opi liikkujaksi"-elämä on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen kolmena päivänä käynyt salilla. Ei ole rehkimistä millään muotoa. Pyöräilen, teen vatsoja, juoksen pari minuuttia. Minun versioni intervallista.
Tärkeintä oli huomata, että mä pääsen liikkeelle, kunhan vain lähden.
 Muuten ohjelmassa ollut kaverien kanssa kahvittelua, itseleivotun pullan kohtuusyöntiä.

Eilen sain kaverilta paidan. Testailin eri yhdistelmiä ja mietin et tuleeko käyttöön.

Löysin kesäkorvikset ja sisulla pidin niitä koko päivän. Jos kevät tulisi.

Jk. On muuten tosi pöljää käyttää roikkokorviksia "yksin" kotona. Kelle mä esitän?😀😀😀

Paluu liikkuvaan elämään

Olen menossa pitkästä aikaa salille. Mietin, että olenko mukana Vaakakapinakultissa, enkä punnitse itseäni vai katsonko totuutta silmiin ja punnitsen.
Niin tai näin, nyt liikunta palaa elämääni.

Elämäntilanne on asettunut uomiiinsa. On aikaa, ei liikaa härdelliä. Hoitomuksusta on tullut salonkikelpoinen ja uskallan viedä lapsiparkkiin toviksi. Tämä tarkoittaa, ettei mulla ole enää yhtään tekosyytä sille, miksi en liiku.

Tää on kyllä outoa tämä elämä. Miten on mahdollista, että pitkän ajan urheilee ja nauttii siitä ja sitten siitä tulee kauheaa pakkopullaa? Pakko uskoa siihen, että pakkopullasta voi tulla iloinen asia jälleen kerran.

Kesällä asiaan tulee sekin ihana muutos, että mun Bff muuttaa takaisin kulmille. Ajatelkaa, tasan kolme vuotta sitten bff muutti neljän tunnin automatkan päähän. Olemme säilyneet yhtä läheisinä kaikki nämä vuodet. Ollaan niin tiiviisti yhteydessä, ettei edes tunnu ettei nähdä. Kohta meillä on välimatkaa kolme kilometriä! Me saadaan takaisin meidän yhteiset kävelylenkit, jotka oli mun elämän parasta antia vuosia. Niiden vuosien aikana, mun kunto parani radikaalisti ja pää pysyi hyvässä kunnossa.

Vaikka kuinka on hyvä parisuhde ja rakas mies, niin ilman kaverilenkkejä en voi hyvin.

Maailman siisteimmät vaatekaapit

Mä olen niin innoissani hyvin organisoiduista kaapeista, että pakko tännekin vuodattaa.
Pojilla tosiaan kaapit pääasiassa hujan hajan olleet.
Mua ärsytti että käytössä lähinnä päällimmäiset paidat, kun ei kukaan jaksa etsiä mitä muuta olisi tarkolla.
Ystäväni on vuosia vaahdonnut henkarien puolesta ja nyt sai myllertää niin paljon kuin halusi.
Ei kauaa vienyt irroittaa hyllyjä ja siirrellä tankoja kaapista toiseen. Sitten huis vaan vaatteet uusiin henkareihin ja Tadaa, järjestys

Arvatkaas kuinka odotan samaa operaatiota tapahtuvaksi meidän vaatehuoneeseen?
Kaveri saa kuulemma lähes orgastista nautintoa tollaisesta järkkäämisestä. Voisi jopa väitöskirjan kirjoittaa aiheesta.
Mä uskon, että tolla palvelulla olisi kysyntää.

Samainen ystävä mittaili porrasaulan seinää ja kehittelee siihen jonkun tsydeemin. Huraa.

Nyt kun vaatteet on järjestyksessä, on helppoa päätellä ketä pojista vaatteet kiinnostaa, ketä ei ja kuka perii isoveljiensä vaatteet.

Voi keskimmäisraukka. Sillä on kaapissa kaksi pitkähihaista paitaa. Toki pitää muistaa, et niillä on vaatekaapit isälläänkin. Vaatteet ei kulje, pojat kulkee.

Viikonloppuraportti

Pitkästä aikaa oli normista poikkeava viikonloppu.

Perjantaiaamu valkeni varhain. Pikainen aamiainen ja yhden muksun poisvienti. Haikeus.
Nopsa ajo takaisin kotiin ja yhden muksun ja mieehen kyytiin nappaus. Muksun vein hoitoon ja miehen kaukojunalla. Mies läks nuoruuden maisemiin lomailemaan.
Minä menin pankkiin hoitamaan asuntokaupan. Vihdoin.
Edelleenkin ällistynyt siitä, että MINÄ  pystyin ostamaan kodin. Säällisen kodin säälliseltä alueelta. Kaikki minut tuntevat tietävät, että vuosien aikana, dramaattisen kohtauksen tullessa, olen etsinyt kurjaa kerrostalokämppää kurjalta alueelta.
Ei ikinä tullut mieleen, että itse pystyisin ostamaan rivitalokodin.

(Rasittavuuteen asti kutsuin ystäviä kahville "mun omistusasuntoon". Onneksi ystävät kestivät sen.)

Facessa ex tempore vihjailin. että skumppaa sais, tervetuloa. Vaikutti siltä, että jään yksin. Hetken jo ihan tosissani mietin, että pyydän eksän nyksänsä kanssa maljaa kohottamaan. Juhlittais mun kotia ja heidän avioliittoa.
Luojan kiitos yksi ystävä päättikin tulla poikansa kanssa yökylään. Soitin kuopuksen mun luo yökylään, koska oli isäviikko. Puhelimessa sanoin eksälle "pakkaa sille vaihtovaatteet ja hammasharja", kunnes muistin et Ainiin, poika on mun lapsi ja sen kamat on mun luona :D

Kaverin kanssa höpistiin ja syötiin. Skumppaa maisteltiin.
Pojat saunoi ja herkutteli. Kaikilla oli hauskaa.

Aamupäivällä ystäväni, vaatekaappifanaatikko, sai puuskan laittaa poikien vaatekaapit kuntoon. Piti jopa henkarikaupoilla juosta. Tuli niin siistit kaapit, että kyllä niistä kuva pitää laittaa. Jää Konmarit kakkoseksi noiden rinnalla.

Päivällä jäi pari tuntia aikaa olemiselle ja sitten meninkin ystäväni luoksen syömään ja ylläri ylläri skumpalle. Meitä oli neljä naista. Juttua ja naurua riitti.
Kaksi lähti baariin ja kaksi käveli kotiin. Minä menin kotiin,

Eilinen oli lähinnä lojumista. Olin NIIN kaivannut nollauspäivää. Katsoin Suomilovea, Hurjia rakkauskiloja, Vuosia nuoremmaksi, Sykettä. Mitäköhän muuta? Täydellinen nollaus, kuten voitte arvata.

Tänään piti kyläillä kaverilla, mutta siellä onkin oksutauti. Taidamme tytsyn kanssa relata vaan. Kaksi pojista tulee tänään äitiviikolle, yksi on mökillä. Oletuksena hyvin rauhallinen lomaviikko.

Kysyin muuten esikoiselta, ysiluokkalaiselta, että harmittaako häntä, kun en juuri koskaan voi tehdä heidän kanssaan mitään. Vähän joskus harmittaa kuulemma. Kysyin, että mitäs haluaisitte sitten tehdä.  "Mennä leffaan tai käydä Kulmiksessa syömässä". Lupasin, että huomenna mennään syömään.

Olin älyttömän liikuttunut. Teini haluaa tehdä äidin kanssa jotain! Poika kehtaa näyttäytyä äidin kanssa!
Olen onnekas,

jk. Vein mökkikamoja keskimmäiselle eksän luokse. Änkesin sisään ja huutelin et onko Rouva x täällä. Rouva x tuli esiin ja halasin häntä onnitellakseni.
Sanoin et vähän mua riipii et hän on samanniminen kuin pojat, toisin kuin minä. Naureskellen sanoin et he on nyt sit perhe x.
Kerroin hekotellen heille myös, et olin ajatellut kutsua heidät mun kanssa iltaa istumaan.
 Meillä oli hyvin naurava vartti heidän eteisessään.

Tahdon

Mä tykkään lukea muiden ihmisten parisuhteista ja parisuhdeajatuksista. Onneksi on blogimaaima, josta löytyy paljon kertomuksia.
Tänään luin Tahdon asioita. Ihania, kiinnostavia ajatuksia löytyi. Tässä kaksi suosikkiani:

Kaksi lukemaani asiaa kosketti:

1. en itse usko – ainakaan toistaiseksi – siihen että ihmiselämän varrella kuuluu olla erilaisia parisuhteita elämäntilanteesta riippuen, siitä miten itse uskon että sitä parisuhdetta kuuluu kasvattaa niihin erilaisiin elämänvaiheisiin sopivaksi. 

2. Viisas ystävä totesi taannoin että onnellinen avioliitto perustuu siihen että kumpikin osapuoli uskoo pärjäävänsä myös ilman toista. Silloin osaa olla ripustautumatta. Osaa ja kykenee olemaan olematta liian tarvitseva – toisen perässä raahattava. Toista ei voi pakottaa jäämään. Toista ei voi pakottaa tahtomaan. Jokaisen pitää valita itse.

Ton ykköskohdan mä olen jo mokannut. Ei saatu ensimmäistä avioliittoa kasvamaan mihinkään. Me oltiin parhaimmillamme pikkulapsivuosina. Niinä vuosina, joissa niin moni muu karahtaa kiville. 

 Jälkiviisaana voisi sanoa, että asiat olisi ehkä saanut kuntoon, mutta turha jossitella. Tahto loppui!

Nyt eksä on sanonut TAHDON uudestaan.  Oli mennyt naimisiin lomareissulla pari viikkoa sitten. Vilpittömästi onnittelin, kun eilen soitti ja kertoi. Eksä kiitteli onnitteluista, oma äitinsä suuttui niin, ettei edes onnitellut. Luojan kiitos toi anoppi ei oo enää mun anoppi.

Puhelun jälkeen tajusin viimeistään, kuinka onnellinen olen. Ja kuinka jaloillani. Tajusin se siitä, ettei yhtään itkettänyt puhelun jälkeen eikä aikana :D

Edellisenä iltana MIes puhui avioliitosta. Meidän tulevasta. Kuinka hän on omalta kohdaltaan varma, että haluaa olla mun kanssa loppuelämän, kuinka ei voi musta olla varma. Niinhän se on. Voi olla varma vain itsestään. Pitää vain LUOTTAA, että toinen ajattelee samalla tavalla.

Tästä pääsen ylläolevaan kakkoskohtaan.

Mä uskon tohon. VAikka omalla kohdalla olen sitäkin joskus kirjoittanut, että jos  ei tarvitse toista, niin voi myös tulla olo, että miksi sitten olla.

Mä haluan olla molemmat on itsenäisiä ja pärjää ilman toista. 

 Nauratti, kun mies kysyi miten pärjään, kun hän lähtee viideksi päiväksi pohjoiseen. Kysyin et mikä kohta pitäis olla ongelma. Joo, mulla on paljon lapsia ja hommaa täällä, mutta selviän itsekseni vallan mainiosti. Toki voi tylsää tua, mutta uskon ettei ehdi.

Itsenäisyyden osoitus tämäkin: Minä menen perjantaina pankkiin hoitamaan asuntokaupan. Ostan kotini. 

Illalla kun lapset nukkuu, nostan kuohuviinimaljan. Yksin.