Wine drinking and men kissing diaries

Enpä  olis uskonut, että jään koukkuun Fitnesspäiväkirjoihin. Aiempaa kautta en katsellut, mutta tätä uusinta kyllä. Mä niin yhtään en ymmärrä sitä touhua. Siellä ne treenaa ja tekee terveyspirtelöitä ja kertoo, et miehet vähän kärsii tästä, kun he diettaa jne. Räpsyttelevät överiripsiään ja huhkivat.

 Joo, salaa ihailen, kuinka sitoutuneita ja määrätietoisia ne on, mutta enimmäkseen mietin, et olispa kiva kun teillä olis elämä. 

Samaa toki moni varmaan ajattelee musta, kun tunnun viettäväni päiväni lehtiä lukien ja kahvia juoden. Ja ilman överiripsiä.

Mä en paheksu tota överielämää, mutta sitten jotenkin paheksun ja lähes halveksin. Ja sitten en kuitenkaan.

Tai joo, sitä pinnallisuutta kyllä, sitten kuitenkin.

Mutta eihän tämäkään ole mustavalkoista, joten tapauskohtaisesti arvioin. MUN ikioma Pt treenaa bodyfitnekseen, mutta on niin kiva ja täyspäinen, et sitä vaan ihailen. 

Tästä aiheesta Kepponen kirjoitti niin hyvin, etten mitään osaa lisätä. Se miksi edes kirjoitin, oli se, että mä haluisin kanssa tollasen päiväkirjan, mutta siinä  puhuttais vaan viinin juomisesta ja pussailusta. 

45-vuotiaan uusi outo elämä!

Vaikka en ole fitness-hörhö, niin oikeesti, kuinka siistiä voi Fustra olla. Nyt lähes yhtään en mieti, kuinka pahasti kirpaisee ostaa seuraavat kymmenen valmennustuntia. No okei, mietin, mutta en kovinkaan paljoa.

Olen ansainnut hyvän olon, jonka tuosta saan ja itsepä itseasiassa maksankin. Miettikää! Itse maksan. Ei mikään sugardaddy! 

Jotku naiset hankkii eron jälkeen korun, minä hyvän olon.

Hössön hössön, sorry :D

Tänään itseasiassa hetken jopa tajusin, mikä noita himotreenaajia koukuttaa. Mä olen kehittynyt jo tässä ajassa ihan hirmu paljon. En mä sitä kropasta näe, mutta voimat kasvaneet todella paljon. Loppuverryttelyyssä stepperillä polkisessani sanoin peeteelle, et puhutaanko pitkä aika mun edistymisestä. Kuinka ihanan lapsellinen mä sielläkin siis olen. 

Keskiviikkona mulla on kehonkoostumusmittaus ja se vähän jännittää. Ei yhdeksän treeniä ole voinut kauheesti mitään muuttaa, mut vähän petyn, jos ei mitään ole tapahtunut.

Noniin, mistäs sit puhuisin?

Siitäkö et mies, jonka kanssa ei ole suhdetta, tulee tänne tänä iltana syömäään. Asiassa ei sinänsä ole muuta outoa kuin se, et eilisaamuna se täältä viimeksi lähti. Et mitä ramppausta tää tällanen on?

Ja onko siinä laitaa, et taas teen ruokaa?

Eilen tää sano, et mun myötä alkanut syödä terveellisemmin.Kas, niin minäkin. Siis sen seurassa.

Eilen illalla söin ne karkit, joita lauantaina en syönyt sen täällä ollessa. 

Ruosta tuli mieleen. Eksä soitti ja kysyi miten tehdään sitä hyvää lohi-poropastaa. Sanoin et söpöö kun kysyt.

Oikeesti. Onhan se söpöö. 

Muotimatka ihanmihintahansa

Voi mun onnen elämää kuulkaas kaikki.
 Aamulla minun kotiani sulostutti käynnillään kaikkien muotikoordinaattorien äiti ( tai ehkä sisko) Elisa.
Niinkään emme muodista puhuneet mutta universumista ja siihen luottamisesta. MK haaveili äkkilähdöstä, mutta empi uskaltaako tuhlata rahaa. Mikään oma lehmä ojassa ei ollut, kun muistutin et minäkin törsäsin 795e fustraan, vaikka rahasta ei tietoakaan. JA kas töitä tuli hirmusti!
 Ihan muina miehinä ehdotin, josko me kaksi lähdettäis matkalle kahden.
Mä niin näen kuinka vaellan maximekko päällä lierihatussani, vierelläni IHAN VARMASTI RAITAAN pukeutunut MK.
Siemailemme skumppaa, välillä pujahdamme putiikkeihin, joista MK valitsee minulle asuja asusteineen, joissa näytän nuorelta hoikalta ja kauniilta.
Sitten näissä ihanissa uusissa asuissa sipsuttelemma ravintolaan syömään, joissa sitten ennakkoluulottomasti maistan muitakin ruokia kuin kanasalaattia. Ehkä!

Saatamme tehdä ehkä muotiblogin videopostauksineen ja kaikki keski-ikäiset naiset hurmaantuvat käytännöllisistä neuvoista (jos on leveä perse, pukeudu kevyeen laskeutuvaan tunikaan ja laita punaista huulipunaa.) ja kohta Elle tekee meistä jutun.

Näin siinä tulee käymään.

Toki siinä voi käydä niin, että MK loukaantuu kun astun reviirillensä näine vinkkeineni ja ottaa mukaan jonkun muun.

Matkasta puheen ollen. Mua vähän hirvittää se, että se mies, jonka kanssa en seurustele, ehdotti yhteistä reissua elokuussa.
Mitä kummaa mä siellä reissussa teen? Miehen kanssa? Pukeudun niihin hulmuaviin tunikoihin ja hymyilen eteerisesti? En kestä tällaista jännitystä.
Jotain mahtavaa siinä reissussa olisi. Matkustaisin miehen kanssa, joka  syö salaatteja ja karttelee hiilareita eikä syö karkkia, joten hitoksen laihana tulisin takaisin kotiin.

Nyt jään odottamaan Elisa MK:n vastinetta tälle postaukselle.

jk. Toivottavasti Elisa ei paljasta mun aamulla puhuneen jotain siitä, et jos rumatkin ihmiset voi löytää miehen niin, ehkä kauniimmatkin.

Mitä olen itkenyt?

Mulla on ollut älyttömän kivaa. PAITSI eilen.
Eilen oli toka päivä, kun kaikki lapset on talossa.Mun pää ei kestä sitä veljellistä kähinää, mikä lauman mukana tulee. Ne ärsyttää toisiaan tai ohikulkeissaan lätkäisee  päin näköä. Ja sit huudetaan.  Mun hermo prakas täysin ja  teatraalisesti purskahdin itkuun. Kahdesti. Huusin ja itkin ja kiroilin eli olin juuri sellainen äiti kuin haaveissani. Not!
Sit menikin tunti siihen kun pyytelin anteeksi ja puhuin ja kyselin ja selostin ja nyyhkin.

Ärsytti sekin kun junnu pomppii kotien väliä ja eilen järkkäs isänsä kuskamaan harrastuksiin. Soitin eksälle ja sanoin et näihin on tehtävä sääntöjä ja vaikka toki kiva et kuskaa poikaa, niin ei tän näin pidä mennä. Se on oikeutettu omaan viikkoon ja etenkin minä olen :D
Junnu vähän pomoilee ja ikäänkuin kunnioitus puuttuis.

Eilen lopputulema oli, et minä itkin ja junnu itki ja esikoinen itki. Junnu itki koska minä ja esikoinen koska on samanlainen kuin minä eli itkee kiukkua ja tai pahaa mieltä.
 Voimat oli poissa kun lopulta kaikki oli puhuttu selväksi.

Pojat on ihan samanlaisia kuin ennen eroa. Kähinä ei liity siihen mitenkään. Koskaan en ole siitä pitänyt ja nyt pienemmässä kodissa en voi sietää.
Hetken ajattelin et "tervemenoa iskän ja uuden naisen (UN) luokse asumaan".

Niin, eksällähän on jo uusi nainen ja avovaimo. Yksi ja sama hahmo! Luojan kiitos. :)
Voittekste kuvitella, tämäkään ei säväytä mua millään tavalla. Ok, kun jossain kohtaa eksän kanssa puhuttiin tyypistä, oli hetken traaginen olo, mutta se ei kestänyt puolta vuorokauttakaan.
Mä olen liian happy ja liian zen.
Ja liian parisuhdekammoinen itse.

Päivänselvää tietysti on se, että koska en halua suhdetta, niin mulla on vähän niinku sellainen. Tietenkään en kutsu sitä sillä nimellä, eikä luojan kiitos se toinenkaan.
Eksällekin kerroin tästä casesta ja sitä nauratti mun angstaus. Käski ottamaan päivän kerrallaan.
Sanoi et pojat hälle ehtineet monta kertaa sanoa, et äidinkin pitäis hankkia poikaystävä. Mullekin ne sitä hokee. Vitsaillaan, et pokaan jonku niiden opettajan vaikka.
 Mun muksut on varsin avoimia ja lunkeja. Niitä ei vielä ainakaan ole säväyttänyt liiemmin kaikki uudet käänteet.

Ulospäinhän tää kaikki näyttää järkyttävältä. Tiedän. Mutta ne ulkoapäin katsovat ei näe sitä, että lähes vuosi sitten päätettiin erosta.
Taas oppii itsekin sen, ettei muiden elämän sisään näe.

Niin, sekin itketti eilen, kun tajusin, etten olen eroa itkenyt. Miten eksä solahti hyvän ystävän/kivan naapurin rooliin? Mä en voi käsittää tätä.
Ehkä mä joskus romahdan????

Siihen asti nautin hyvästä fiiliksestä ja fustrasta ja siitä, et on olemassa joku, joka joskus käy mun luona salaatilla ja saunomassa ja noin. Joku joka on helpoa seuraa, mutta joka EI puhu tunteista tai seurustelusta. (Mutta puhuu, että lomalla tehtäis joku reissu)

Noniin, kerroinko mä nyt tarpeeksi? Kysymyksiä? Anyone?

Olen oma idolini!

Miten on mahdollista solahtaa uuteen elämään tuosta noin vain, kipuilematta? Olenko mä viallinen? Mä en ole hetkeäkään itkenyt muuton jälkeen ja siitä sentään on jo 12 yötä. Eiku hei, tokana päivänä hieman kyynelehdin sitä, kuinka kivasti tulen eksän kanssa toimeen.
Joko olen shokissa tai joku huoleton teini, jota ei mikään heilauta.  ( Ei teinit ole sellaisia)
Todennäköisesti lähes vuoden harkinta-aika yhdessä asuen teki tämän. Asian käsittei päässään ja lopulta vaan KYLLÄSTYI. Ihan kaikkeen.

Nyt on ihana asua "yksin". Kotityötkin on ihania, koska ne on MUN sotkuja. Ja muutaman lapsen.
Saan kicksejä siitä, että pärjään, että kaikki tuntuu iisiltä.
Mullehan kävi vielä niin hauskasti, että muuttoa seuranneena arkipäivänä sain kaksi uutta hoitolasta. Ensin koulun jälkeen omat pojat tuli ekalle äitiviikolle ja illalla hain nämä sisarukset.
Mutta uskokaan tai älkää. Arki lähti rullaamaan ihan normisti.
Toki ääntä oli vähän liikaa mun makuun ja paikkojen löytäminenkin oli hakusessa. Keskimmäinen ehti sanoa, et haluais asua isällä. (oma huone)
Eilen samainen poika kävi täällä pari tuntia hengaamassa ja sanoi et tykkää tästä uudesta kodista ja kaikki on kivaa ja hyvin.

Fustrassakin pääsen käymään ihan normisti, kiitos lapsiparkin.
Mikään ei ole vielä tuntunut hankalalta!

Tällä kokemuksella voin suositella avioeroa kaikille tylsistyneille!

Mutta kivahan se olis ollut, jos ei oltais kasvettu eroon.
Tykkään eksästäni tosi paljon. En keksi mitään pahaa sanottavaa. Ja se ehkä on se juttu miksi voin niin hyvin. Mua ei kaduta naimisissaolo, mutta ei erokaan.
OON NIIN onnellinen,, että juuri tuon kanssa tein nuo hassut lapset!
Olen onnellinen siitäkin, ettei enää tarvitse tehdä uuden miehen kanssa lapsia.

Olen onnellinen siitäkin, ettei tarvitse syöksyä parisuhteeseen.

Mä haluan olla minä. En au pair. Mun taipumus taitaa olla palvelijaksi ryhtyminen ja nyt mä haluan olla se, jota palvellaan.

jk. Fustra on ihanaa. Olen ollut kyllä hieman epärealistinen siinä haaveesssa, mitä voi saavuttaa kymmenessä kerrassa. Takana on viisi kertaa, enkä nyt hirmu erilaiselta näytä. Mutta rakastan!
Jos nämä sisarukset ovat minulla pidempään, ostan seuraavan 10 kertaa valmennusta.
 Edellisessä postauksessa kohkasin siitä, että luotan elämän kantavan, koska sijoitin omaisuuden fustraan. Kannatti uskoa. Työt alkoi sinä päivänä kun loma päättyi!

Tää niinku luottais, et elämä kantaa!

Oikeesti! Mun kuuluis oletettavasti maata sängyssä vollottamassa, mutta ei irtoa kyynel.
Sen sijaan tänään olin taas kouluavustajana muutaman tunnin, jonka jälkeen kävin kotona pissattamassa koiran ja avaamassa oven junnulle. Kiisin takaisin koululle, jonne oli hankittu kaiken laisia hoitajia. Minä menin intialaiseen päähierontaan.  Ah taivas.

Hieronnan jälkeen ajoin salille, jossa etsin käsiini fustravalmentajan. Kyseinen valkku oli soitellut ja kysellyt et miten olis...
Sanoin vakavasti harkitsevani.

Sanoin valkulle nenätysten, että ylipuhu mut ja se nauroi, et eiköhän se yksi testitunti mut jo ylipuhunut.
JOTEN minä tein sopparin ja aloitan Fustran!

Tämä on se  "luota elämään" osuus. Jos on ero käynnissä, muutto edessä (kaksi viikkoa) ja vähintäänkin hetkellinen "työttömyys" edessä, niin eikö se kerro elämään luottamisesta, et maksaa 795 e Fustrasta?
Mä olen universumin kanssa väleissä ja jossain Flowssa, joten KYLLÄ, minulla on varaa ja syytä panostaa itseeni!

Vähänkö olen innoissani kaikesta.

Lapset on olleet ihania kultamussuja, etten edes tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni nuo.
Tällä viikolla keskimmäinen on kunnostautunut ruoanlaitossa erityisesti. Katsoin videota, jossa tehtiin Mac and cheeseä ja halusi tehdä meillekin.
Kuopuksen kanssa leiponut muffinseja ja kakun.

Kaikki pojat ovat tiskanneet, kun kone oli viikon rikki.

Avioerosta kerrottiin pojille sunnuntaina. Olin pelännyt ja angstannut asiaa älyttömän paljon. Tuli taas todistettua, että pelko on pahempi kuin itse asia.
Toki pojat olivat puusta pudonneen näköisiä. Vähän itketti, mutta paljon enimmäkseen juteltiin. Suuri osa iltaa meni vitsaillessa ja nauraessa. Hyvin hyvin outoa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin, että  ehkä me sittenkin ollaan kelpo vanhempia ja tehty jotain oikein. Meidän lasten kanssa voi keskustella.
Junnu kertoi kavereilleen seuraavana päivänä ja pari äitiä soitti mulle ja sanoi, että olemme kyllä onnekkaita kun noin kivan pojan jaa pojat olemme saaneet. Kuopus oli puhunut niin kivasti ja fuksusti asiasta ja mm.kertonut haluavansa auttaa äitiä muutossa ja sisustamisessa.

Elämä kantaa, kyllä!

Kon-Mari ja feng shui

Eilen oivalsin jotain suurta.
Olen ollut hyvin vastahakoinen puhumaan äidilleni tästä isosta aasta. Englanniksi isosta deestä.

Yhtäkkiä tajusin mistä se johtuu.
Äidille puhuessa muutun lapseksi. Ystävien kanssa jutellessa olen vain minä, joka suhtautuu asiaan aika coolisti. Äidille kertoessa mukaan astuu pikkulapsi, jota itkettää tai sitten lapsi, joka  pelkää huolestuttavansa vanhempansa.
No joka tapauksessa eilen sitten puhuin. Kävin äidillä ex tempore kahvilla ja kun äiti kysyi, niin pakkohan se oli vastata.
Siihen asti meni hyvin, kunnes mieheltä tuli meili aiheena ositus jne.
Sitten kynelehdin.

Kotimatkalla soitin miehelle ja kyynelehdin lisää.
Puhuttiin nätisti.
Ollaan murhettuneita, mutta uskotaan ratkaisun olevan oikea.

Oli niistä kyynelistä iloakin. Äiti lupasi ostaa mulle pinkin Moccamasterin. Oma koti! Omat pinkit ihan mitkä tahansa!!!

Tiettekö mitä? Mä muutan kuun vaihteessa. Vaikka kuinka yritän, niin en millään osaa kuvitella olevani täällä viimeisiä viikkoja.
Pitäis käydä kamoja läpi ja miettiä mitä ottaa mukaan.

NAUTIN kun tajuan tästä tulevan paras Kon-mari projekti ikinä. Mä otan mukaani vain mitä haluan ja mitä tarvitsen. EN yhtään mitään muuta.
Tuleva kotini on niin konmarinen ja fengshuinen.
MITÄÄN en aio ostaa, mistä en tykkää.

Mun koti tulee olemaan zeniyden huipentuma!

Opettelen polttamaan kynttilöitä!

Joka puolella on lämpöisiä vilttejä, joihin vieraat saa kääriytyä tuijottamaan kynttilöitä (ja viinipulloja)
Vilttejä pitää olla, koska lasken lämmityksen hyytävän alas. :D

Miten voi yhtä aikaa olla vähän murhettunut, mutta innoissaan ?

Sivistynyt avioero (jatko)

Edelleen meillä  ollaan hurjan sivistyneitä. Mun täytynee pullottaa tää sivistyneisyyys ja alkaa myydä kalliilla. Niin monta ärsyttävää riidallista synkistelyeroa olen nähnyt minä.MINÄ EN aio syyllistyä moiseen.
Meillä ollaan normaaleja aikuisia ihmisiä, jotka puhuvat arkisista asioista ja jakelevat toisilleen vapaata aikaa. Niin hienostunutta. Kuinka vaikuttuneita te olettekaan?

Tänään on minun vuoroni mennä vapaalle. Matkaan rakkaalle pikkusiskolleni. Kuten lähes aina. Jostain syystä mun hermo lepää parhaiten siskon luona.
Voi puhua tai olla hiljaa. Pääasiassa kuunnella musiikkia ja tanssia.
Mutta ennen sitä on tiedossa sivistyneisyyden huippu. Käydään siipan kanssa kahvilla yhdessä ja puhutaan käytäntöjä.
Mitäköhän ne käytännöt on? Jaetaan huonekaluja ja rahoja ja puhutaan kuka on missä ja milloin. En tiedä.
Mitenköhän tällaisiin happeninkeihin pukeudutaan? Siististi vai teinisti? Kynnet on lakattu punaisiksi ja hiuksetkin värjäsin punaisiksi aamulla. Ei sovi puhua vakavia harmaata tukkaa juurikasvussa. Aivan liian keski-ikäistä. Saattais mieskin miettii et just ton takia mä tosta naisesta haluan eroon. Harmaahalju on hän!

Huuhh!

Onneksi osaan kieltää todellisuuden ja olla ajattelematta synkkiä. Kun minä keskityn nyt vaan tanssiin ja kynsiin!