Neljä kuusikymmentä!

Hei ja terveisiä uudesta viikosta. Vielä on vaatteet väärän huoneen kaapissa. Olen jo aika monta päivää esikoiselle luvannut, että "ihan kohta mä siirrän mun vaatteet sun huoneesta pois". Mut kun mä en jaksa.  Mä odotan puuskaa ja kohtausta. Jotain joka motivoi mut raatamaan moukkamaisesti ikävystyttävien vaatteiden parissa.
Vaikka vaatteet on ikävystyttäviä, niin olenkos vähän taitava pidättäytyjä, kun en ole uusiakaan ostanut. Tämä uustaloudellisuus pakahduttaa mun sydäntä ja saa itsetyytyväisyyden valtaan. Tänään palauttelin pulloja Lidliin ja hekottelin RoopeAnkkamaisesti, että "4,60e! Tällä mä ruokin lapseni ainakin yhden päivän tällä viikolla. Kiäh kiäh!" (sellaista ovelaa pihiä naurua oli tuo)

Mulle tulee niin mieleen mun nuoruuden suosikkikirjat, joiden nimiä en millään muista. Niissä rikkaat perheet teki kammottavia konkursseja ja sit perheen tyttäret opetteli tekeään uusia mekkoja vanhoja kääntämällä ja minä aloin haaveilemaan pahasta perikadosta, jotta saisin opetella samoja taitoja. (Sisäoppilaitokseenkin mä haikailin pääseväni)

Kohta mä alan mä alan leipomaan tonneittain pullaa ja näkkäriä ja mysliä ja ties vaikka mitä mentorini Kinttupolku-marikan malliin. Ja ehkä myös kääntämään t-paitoja nurin ja askartelemaan niistä vaikka häämekkoja tai jotain.

Alan olla hurmioituneessa tilassa.  Mieskin tulee illalla kotiin ja löytää maanisesti pennejä laskevan naisen, joka on rakkaudella vääntänyt terveellistä (kinkkurulla) ja halpaa (punainen hintalapputuote) ruokaa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että itse syön kanaa ja papuja. (Hain anopin meille lauantaina kylään. Arvaatteko mitä tarjosin sille?)
Nyt tajuan miksi se tänään alkava Safkaa ohjelma sytyttää mut jo ennalta. Niiden mainoksessa niillä on jonkun ruoan lisäkkeenä vihreät pavut!!!

Mun taloudellisuuden edessä on junnu, joka juuri tuli kotiin. Se syö eskarin jälkeen kaapista kaiken minkä löytää. Onneksi enimmäkseen halpaa Rainbow-kiisseliä. Ja ei en tee itse. Joku raja! Ja toisekseen, junnu suosii valmisruokia tai sitten ystäväni tekemää (terveys)pannukakkua. Hmm. Ei olla kyllä pitkään aikaan saatu.

Nyt mä tulin kyllä puuskan valtaan. Jos sittenkin siivoisin ne kaapit ja myisin ylimääräiset nettikirppiksellä ja taas ruokkisin perhettäni jollain kolme-euroisilla. Ja säästetyillä euroillahan viisihenkinen tekee vaikka kesälomamatkan. Vaikka ööh, Suomenlinnaan.

Lomamatkasta tuli mieleen keskimmäinen, joka viikonloppuna valitteli Barcelonan lomasta. Kun siellä piti kauhistus sentään, asua kerrostalossa. Ihan kamalaa oli kerrostalossa kuunnella muiden tappelua. Ja siis kerrostalossa! Ei omakotitalossa. Hän haluaa Tanskaan, jossa sentään asuttiin omakotitalossa ja jossa oli oma piha. Herranen aika, kaupunkiloma ja kerrostalo. Mitä kidutusta.
Samainen heppu valitteli eilen myös sitä, et isi ei tee hänen kanssa kahdestaan mitään. Aina vaan esikon tai junnun kanssa. Sanoin et "sun kanssa olisi helpompi tehdä jotain, jos sä olisit jostain tekemisestä kiinnostunut". Mut kun sitä kiinnostaa vaan tietokone. Esikon kanssa käydään lentokonemuseossa, junnun kanssa uimassa tai fillaroimassa. Nykyään mies ja keskimmäinen käy pitkillä koiralenkeillä yhdessä. Mut tosiaan, sen kanssa pitäis olla kahden, mut kun ei mikään nappaa...

Jk. Haaste! Kuinka paljon safkaa sais sillä neljällä kuudellakymmenellä jos oikein tsemppais? Jos ei kaurapuurolinjalle lähtis. Ihan kiinnostuksesta vaan aihetta kohtaan. Kuinka luovia te olette? Herätkää maanantaihaasteeseen!

Elämänmuutos

Tää olis nyt lomalla. Eilen kahvittelin kaverilla, tänään kävin hammaslääkärillä ja huomenna menen kampaajalle. Näinkö lomalla kuuluu olla?
 Eilen kaveri innoissaan selosti mulle Kaisa Jaakkolan kirjasta, jossa puhutaan naisten hormoneista ja ruokavaliosta ja ja ja... Se oli lukenut kirjaa ja kirjoittanut aina sivuun ketä ne teidot koski, mua vai häntä. Selvisi miksi lihon sieltä mistä lihon ja selittyi sekin, miksi nyt yhtäkkiä laihdun. Hurjan kiinnostavaa tietoa.
 Kuulemma yksi suurimpia syitä laihtumiseen on se, että jätin se jokailtaisen alkoholilasin (kaksi) pois. Ja hiilarit on mulle aika myrkkyä, ja ne multa on jäänyt pois melkein kokonaan, vaikka en siis karppaa, yhtään. Rasittavin fakta oli se, että mulla ei ole testosteronia melkein yhtään (sen näkee monesta seikasta) ja ainoa tapa jolla sitä saa, on voimailu. Kävelylenkit ei auta siihen yhtään. Ja ilman sitä testosteronia, mun ongelmakohdat pysyy mun ongelmakohtina.

Vuosien prosessi edessä. Mutta onneksi muutan elämäntapaani, enkä laihduta.

Eilen oli ensimmäinen kerta pariin viikkoon, kun sain ponnistella, etten menisi illalla kaupan kautta kotiin. Siis suklaata kantaen. Tajusin sen johtuvan liian kevyestä ruokailusta, liian pitkästä ruokavälistä ja siitä, että oli jo myöhäinen ilta ja olin väsynyt. Näköjään se riittävä syöminen saa mässäilynhimon lähes katoamaan.
 Mutta ah, vadelmat vaniljakastikkeella korvas kyllä kaiken, ja Unden the dome.

Tuleva viikonloppu hieman "jännittää". Mies on matkoilla viikonlopunkin ja mun eka ajatus on: "syödään pitsaa ja muuta helppoa". Mut ups, ei. Mulle se pitsa ei sovi YHTÄÄN. Mun uudelle taloudellisuudellekaan se ei sovi. Mieluummin käytän pitsarahat vaikka siihen, et vien pojat leffaan. Jotain arvoja oltava elämässä :D

Kepponen pyyteli kuvia uusista seinistä. Kohta niitä saadaan. Ennen ja jälkeen kuvia. Hieman malttamattomana odotan remontin jatkumista. Tosiaankin nyt kun pari seinää maalattu, tuntuu ettei hetkeäkään enää kestä kulahtaneita seiniä.

"Köyhäilyn" jalo taito

Kyllä, kicksejä näemmö voi saada siitä, kun ostaa kymmenen euron lahjakortilla parille päivälle ruokaa. Siinä on ihanaa se kahden päivän ruoka ja se, että on ilmainen lahjakortti. Pienestä voi taas ilahtua.

Ilahduin kyllä siitäkin, että koiran leikkaus eilen maksoi rutkasti vähemmän, kuin oli etukäteen kerrottu. Kassalla sitä hehkutin innoissani ja laskuttaja mietti syitä miksi se oli halvempi. Huomasi hetken kuluttua, että lääkäri oli laskuttanut yhden operaation vaikka kaksi tehtiin. Mä ehdin jo kirota sitä, että ääneen tuuletin, olisin vain ollut hiljaa. Lopulta nainen päätti että menköön sillä , millä meni. Säästin siis 160e!!!

Sillä aikaa kun koira oli lekurilla, mun kaveri kävi meillä maalaamassa. Tuulikaappi ja keittiö sai keltaiset seinät. Olen aivan innoissani ja onnessani ja lumoissani. Kevät tuli kotiin! Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi maalataan eteisen seinät, keskimmäisen tapetti vaihdetaan ja onhan tätä kulahtanutta seinää vähän joka paikassa. Alunperinhän ajatuksena oli rempata tuo koiran syömä kodinhoitohuone, mutta ehkä ensin kaikki mikä näkyy. Kukaan ei näe kodinhoitohuonetta. Mä en siellä vietä aikaa :) Ja sen kyllä huomaa.

Kanan ja papujen syönti jatkuu. Mä olen  niidenkin lumoissa. Herkkulakossa oleminenkin on hämmästyttävän helppoa. Kahvakuulaa olen heilutellut joka päivä. Lankkuakin teen päivittäin (lepopvä kerran viikossa). Eilen hetken ajattelin lannistuneena, että lankussa en jaksa vieläkään olla kauempaa kuin 40 sekuntia. Sitten muistin, että vajaa kaksi viikkoa sitten jaksoin 18 sekuntia. Kyllä mä siis kehityn. Hitaasti mutta varmasti.

Nyt mulla alkoi pieni lomanen. Pituudesta en tiedä, siksi pitää lomailla kuin viimeistä päivää. Tää on kyllä tämä tyypillinen: "olispa vapaa, saispa olla yksin hetken" ja nyt olen, enkä tiedä mitä tekisin. Ulkona on niin kylmä, ettei lenkkeily huvita, koirakin on pönttö päässä eikä ihan lenkkikunnossa sekään. Salikortin irtisanoin, mutta se on vielä kuusi viikkoa voimassa. Siellä vois käydä... (kolme pistettä kuvastaa haluttomuutta salille menoon)
Osa vaatteista on edelleen väärien huoneiden kaapeissa, mutta sekään ei nappaa. Mä en tykkää käydä omia vaatteitani läpi. Paitsi ehkä kuukauden kuluttua, kun viimeisetkin on ihan sopivia.

Onpas taas laimeaa pölinää. Mulla on ollut kiva viikko ja paikoin olen ihan liekeissä (joo liekeissä) ja pursun ideoita, mutta täällä se ei näy.
Mutta olen heräämässä talviunilta!

Jee aurinko jee kakku!

Jee, mä keksin konkreettisen tavoitteen lähiviikoille. Muistatteko kun mä jäin lähtemättömästi Vero Modan myyjän mieleen, kun seisoin farkut puolireidessä hihkumassa "nää melkein mahtuu mulle"? Minä muistan. Ja aion solahtaa niihin farkkuihin ihan ihan kohta.
Kun solahdan, saatte nauttia selfiestäni täällä. Halusitte tai ette. Ystävä kertoi kuulleensa luotettavalta taholta että mikään ei ole säälittävämpää kuin keski-ikäisten naisten peilin kautta ottamat selfiet. Hah, en välitä, mä aion nyt aloittaa sen homman ihan tosi mielellä. Teen siitä ehkä uran! Nousussa kuulemma olisi bikiniselfie. Voitte arvata, että sitä ei tule tapahtumaan tällä kanavalla. Ikinä!

En tiedä mistä johtuu energiapuuska, mikä juuri nyt kutittaa vatsaa. Vai siitä mun terveellisestä, herkullisesta ruokavaliosta, jolla en teitä ehkä myöskään vaivaa? Vai siitä faktasta, että olen laihtunut muutamassa päivässä puolitoista kiloa?
Ruokavaliosta sen verran, että tärkein sääntö on se, että kaiken mitä syön on oltava mun mielestä oikeasti hyvää. Nih!
Mistä tuli mieleen, että eka ruokaohjelma mitä odotan, on se Safkaa, joka kohta alkaa ihan kohta. Olen ennenkin täällä sanonut siitä, et se avokadopastatytsy on ihana kun intoilee ruoasta ja syömisestä niin paljon. Et "ihanaa, joka päivä saa syödä monta kertaa. Kun joka ilta syö perheensä kanssa yhdessä hyvää  ruokaa niin ei päivä voi olla huono". Mä haluaisin olla tollanen myös! Jee aurinko, jee kakku, jee avokadopasta, jee leipä!
Kun minä olen enemmän sitä "yökensyö"-koulukuntaa. Iso huokaus.

Pullaa tekisi mieli mennä leipomaan, mutta ei kyllä uskalla juuri nyt. Voisilmäpulla! Sille ei voi sanoa yökensyö!

Energiseksi puuhaajaksi

Jostain syystä mä olen energisimmilläni silloin, kun mun kaveri tuo poikansa meille leikkimään mun hoitotytön kanssa. Nyt poika tuli meille ja NYT iski palo vihdoin jatkaa sitä huonejärjestyksen vaihdon aikaansaamaa urakkaa. Vaatteidenkin pitäisi vaihtaa huoneita. Kyllä, vieläkään en ole sitä tehnyt. Muistelen, että tavoite oli tehdä kaikki valmiiksi esikoisen synttäreihin mennessä, joulukuun puoliväliin siis, seuraava tavoite oli joulu. Nyt ollaan jo täällä asti ja vaatteet siellä missä ennenkin. Voiko aikaansaamattomampaa ihmistä olla?

Miksi vaatekaapit ja vaatteet saa mut uupumaan?

Mä toivon tänä vuonna muuttuvani energiseksi puuhaajaksi,, joka huolettomasti aina sanoo ettei jaksa istuskella telkkarin edessä, vaan haluaa koko ajan tehdä jotain. Haluan illalla huomata, että koko päivä mennyt hurahtamalla ohi ja hetkeäkään en ole istunut. (No emmä ihan oikeesti sitäkään halua. Jos clean house is a sign of wasted life, niin myös jatkuva puuhaaminen on merkki siitä, ettei ole ketään kenen kanssa istua alas ja jutella.)

Mutta nyt mulla ei ole ketään kenen kanssa jutella, niin voisinko lakata pitkästyttämästä teitä ja mennä niiden kaappien kimppuun?

Tämän se vaatii

Eilen mulla oli syömisten suhteen täydellinen päivä. Päivän pääateriat oli kanaa ja papuja ja kasvissosekeittoa. Herkkuiltapalana vadelmia ja kermavaahtoa. Ei viiniä, ei suklaata. Mutta tänään oli vaa'an lukema heilahtanut alaspäin. Hieman sekavassa mielentilassa mietin, että tämän se siis vaatii. Muutoksia muutoksia...
Yksis edellisen postauksen kommenteissa ystävällisesti sanoi, ettei mun tarvitse laihtua. Tarvitsee, mulla on tosi tosi paksut jalat. Kuvakulma hämäs mut pienemmäksi kuin olenkaan. Mutta toki, ihanahan mä olen silti :D

Illalla kävin puolen tunnin reippaalla lenkillä ystävän kanssa. Sen jälkeen kahvakuulalla pieni käsitreeni ja lankkua. Niin, otin vastaan lankkuhaasteen, kuukauden. Uah! Ekana päivänä jaksoin olla lankussa 20 sek, eilen 31. Oikeasti pitäis mennä jos 40 sekunnissa, mut en jaksa, en. Kohta jaksan.

Väsynyt olen ollut. Mutta tänne asti olen ollut aamuvirkku. Ajatelkaa, vasta juuri ennnen joululomaa heräsin ensimmäistä kertaa koko syksynä herätyskelloon. Joka aamu herännyt ennen sitä. Nyt sitten nukuttais yli sen seiskan. Tänään puoliunessa tein lapsille aamiaista (isot pojat haluaa pannullisen haudutettua teetä, ajatelkaa) ja vein ne kouluun ja eskariin. Tytön kanssa palasin kotiin koiralenkin jälkeen puoli yhdeksän, laitoin lastenohjelmat päälle ja sammuin sohvalle itse. Kymmeneltä havahduin kaverin kyläilytekstariin.
 No nyt on sit seurusteltu kaverilla ja syöty herkkulounas. Kanaa ja paistettuja herkkusieniä ja paprikaa turkkilaisella jugurtilla. Vatsa kiittää.

Kodin remppaakin mietimme. Mun yksi kaveri lupas tulla meille tekemään pintaremonttia. JEE! Päätettiin edetä pikkuhiljaa varojen mukaan. Kaveri lähettää jo kuvaviestejä, joissa kuvia meidän keittiöstä uusilla maalausideoilla.
Tänään päätin, että aloitetaan tuulikaapista. Eteisen seinät keltaisiksi, uudet naulakot (vanhat tuli juuri alas seinästä) ja tadaa, on puhdasta ja uutta. Eteisaulan yksi seinä on oranssi. Sen vois vaihtaa terrakotaksi? Muut seinät valkoisiksi, jonkun sävyisiksi. Siitä onkin sitten näkymä keittiöön, josta tulee keltainen. Verhot oranssiksi?

Onko monikin teistä valkoisen ystäviä? Huomaatteko että minä en? Paitsi muilla. Musta on ihana kyläillä muiden valkoisissa siisteissä kodeissa. Valkoiseen nimenomaan yhdistyy se siisteys, jota meillä ei ole. Naurattaa taas meidän valkoiset nojatuolit, jotka on kuraiset. KURAISET! Ehkä mun täytyy luovuttaa ja hankkia uudet päälliset, muut kuin valkoiset.

Olen mä tänään muutakin miettinyt. Jostain ilmestyi päähän muistikuva töissä käymisestä, siitä kuinka menin sinne innolla ja sanoin, että ihanaa olla duunissa ja enempää lapsia en tee. Maaliskuun vika päivä mulla tulee kahdeksan vuotta kotona oloa. Kahdeksan. Mua alkoi melkein itkettämään. Ei ehkä pelkästään hyvällä. Mihin tämä aika menee? Huomaanko mä ihan kohta, että junnu on 14 ja taas on se kahdeksan vuotta mennyt. Ja huraa, sitten olenkin jo 50 vuotta!
ZEN.......................

Ehkä parempi elää vain päivä kerrallaan ja maalailla seiniä keltaiseksi.

Melkein vaatepostaus

Olin niin pitkään haikaillut kuvassa olevaa lapsellista paljettikoirapaitaa, että alesta se oli ostettava. Ainoa lipsuminen mun ostoslakossa. Kauhea määrä lakkoja mulla muuten. Ostolakko, huutamislakko, herkutteluöverilakko, valituslakko... On varmasti myös koti siistiksi ja kuntoon-lakko, koska niin pahan näköistä meillä on. Laihdutuslehtiä lukemalla olen oppinut, että kun muutaman kilon laihtuu, niin tulee ylimääräsitä energiaa, jonka haluaa käyttää mm.kaappien siivoamiseen. Sitä odotellessa.
Sanoinko jo, että 4,1 kiloa pitäisi pudottaa hiihtolomaan mennessä?