torstai 19. syyskuuta 2019

Uusperheen haasteet ja dramaattiset käänteet

Lähipiirissä tapahtuu hurjaa kuohuntaa. "Alkuaikuinen" nuori kriiseilee, oireilee ja masentuu. Kaikkihan ei tietenkään johdu tai voi johtua uusperheestä, mutta iso syy kuitenkin se ilmeisesti on. Tämä nuori on elänyt lähes koko ikänsä uusperheessä. Äidillä on uuden miehen kanssa jo teini-ikäiset lapset, eli ei todellakaan tuore case. Nuori on tuntenut ulkopuolisuuden tunteita perheessä pitkään. Isäpuoli on mukava ja kohtelee hyvin, mutta nuori näkee miten isä ottaa syliin "omat lapset", mutta ei häntä. Näkee halailut ja läheisyyden, josta jää paitsi. Tämähän on ihan ymmärrettävää. En ole asiaa vain tajunnut edes ajatella tältä kantilta. Että lapsi tosiaan huomaa sen pienen eron. Ja silti olen eri mieltä yhden ystäväni kanssa, jonka mielestä isäpuolen on pakko istua hänen lastensa sängyn laidalla iltaisin yhtä kauan kuin omien lastensakin. Ja kuinka on halattava yhtä pitkään ja antaumuksella. Mä en usko tuohonkaan. Ei teennäisesti voi halata juuri tasan saman verran. Onhan se falskia.
 Mä työkseni halailen pikkulapsia kotonani, mutta myönnän, että omiani paljon sponttaanimmin ja rakastavammin. Voi olla ettei se näy kuin minulle, mutta eroa on.

Juttelin alkuaikuisen siskon kanssa pitkään ja hän avautui minulle näistä ja omista kipuiluistaan. Iski vyön alle kun tajusi  mitä lapsilleen tekee erotessaan ja pariutuessaan. Enkä sano tätä pahalla kuitenkaan. Kuten omalle lapselleni juuri sanoin, niin ei vanhemmat voi tehdä elämässään kaikkia päätöksiä juuri häneltä lupaa kysyen. Tässä tapauksessa se tarkoitti, että isänsä saa hankkia just niin monta lasta kuin haluaa, se ei teinille kuulu.

En vieläkään paheksu eroja ja pariutumisia. Ajattelen myös, että uusien perheiden myötä saattaa saada ihania uusia ihmisiä elämäänsä ja se ei ole huono se.
Mutta huh kuinka kevyesti näitä perheitä välillä kasataan. Ilman että tulee mieleen, että jollain perheessä voi olla ajatuksia...

Tässä lähipiirikuohunnassa käynee niin, että alkuaikuinen muuttaa toviksi meille. Siis tännehän mahtuu vaikka kuinka moni. Buahha.
Ilman muuta olen valmis auttamaan ja tukemaan, mutta myönnän, että mielessä kävi sekin, että voi kirosana, enkö mä koskaan saa olla kotona rauhassa ja yksin. (Hoivavietti ja rakkaus voittaa. Mutta kuka hoitaisi mua)


5 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Tää: "voi kirosana, enkö mä koskaan saa olla kotona rauhassa ja yksin. (Hoivavietti ja rakkaus voittaa. Mutta kuka hoitaisi mua)"

Just tätä mietin joka ikinen päivä. Haluaisin olla yksin, ottaa ja lähteä vaikka jonnekin hornantuuttiin. Mut silti on aina asioita, jotka (muka) vaatii just mun läsnäoloa, hoivaa ja rakkautta. Ja mä jään paitsi asioista, joita tartten. Että tosiaan - kuka hoitaisi meitä liikaa(?) hoivaavia äitejä??

Helmi Nainen kirjoitti...

Muista elävästi, miten samalla tavalla mäkin mietin lapsena ja teininä. Isän lapset sai mun mielestä paljon parempaa kohtelua ja lahjoja kuin me äidin lapset. Isältä siis. Nyt kun mietin, niin tää ei oikeasti ollut varmaankaan edes totta, mutta se tietty mustasukkaisuus oli kyllä olemassa mun päässä..
Samaa mieltä oon siitä, että erota saa, jos täytyy. Paljon uutta ja hyvääkin voi saada, niin lapset kuin vanhemmat, ja on mahis jättää ainakin osittain taa se kökkö ja paska.
Sä oot reipas ja ihana, kun hoivaat ja otat kotiin ja syliin, oot auttajatyyppi. Niinkun mäkin. Silti, saa niitä muitakin ajatuksia olla.. Ja saa kaivata omaa hoivaajaa <3
Tsemppiä ja hermoja!!

Taru kirjoitti...

Kommaan Tuulaa- toi: "voi kirosana, enkö mä koskaan saa olla kotona rauhassa ja yksin. (Hoivavietti ja rakkaus voittaa. Mutta kuka hoitaisi mua)"

Mä hoidan poikien lisäksi vielä koiria, kuka rapsuttaisi mua?

Rva Kepponen kirjoitti...

Mahtavaa, että haluat ja jaksat auttaa!

On täysin mahdollista, että erilainen kohtelu on todellista. Mutta on myös mahdollista, että nuoresta vain tuntuu, että häntä kohdellaan eriarvoisesti. Tunne on tietenkin ihan oikea, mutta siihen ei välttämättä ole perusteluja. Minä selvittelen meillä säännöllisen epäsäännöllisesti väitteitä siitä, että kohtelen lapsia epäoikeuden mukaisesti. Näitä on välillä pitänyt jopa kirjata ylös. Toistaiseksi todistusaineistoa ei ole kertynyt epätasa-arvoisesta kohtelusta. Tokihan 14-vuotiaan mielestä on kohtuutonta, että hänelle annetaan vaikeampi kotitöitä kuin 10v ja 10v mielestä on kohtuutonta, että 14v on myöhäisemmät kotiintuloajat. Ja kaikki varmasti muistavat, että heidän roskisvuorollaan olin ainakin yksi pussi enemmän kuin ikinä ennen.

P kirjoitti...

Tuula, arvaan että tosiaan tiedät mistä puhun. Mikä meitä monia naisia vaivaa? MIksi me käyttäydytään näin IHAN ITSE ja miksi kannetaan marttyyrinkruunua? Mitä tapahtuis, jos tekis pikku lakon? Ei ehkä mitään.

Helminainen, niin joo, tollastakin mustasukkaisuutta voi tuntea. Vertailua. Mulla on välillä hieman huono olo kun tajuan kuinka moniin asioihin erot vaikuttaa. Lasten elämässä. Mäkin tunnen mustasukkaisuutta eksän elämään. Niillö on enempi rahaa kuin mulla :D

Taru, sunkin arvasin tunnistavan tuon tunteen. Ansaitsisit että joku silittäisi ja hoivaisi suakin! Mut usko mua kun sanon, sit kun sulla on silittäjä, niin saatat uuvahtaa et taas on joku ihminen jota sun pitäisi huomioida, halusit tai et :D

Rva Kepponen, Saan kiinni tuosta veljestenvälisestä eriarvoisuudesta. Meilläkin aiheesta puhutaan kyllä. JA osin ne on oikeassa. Ne on niin erilaisia että vaikea kohdella ihan niin että tasan menee kaikki. Kaikille oon eri tavoilla mm höveli. Keksimmäistä lahjon sumeilematta, että tsemppais koulussa jne. Onhan näitä...