maanantai 16. lokakuuta 2017

Päivä, jona herää PAHALLA tuulella

Mä olen pitkään osannut saadaa itseni aika helposti hyväntuulikseksi, enkä liikaa ole välittänyt mielialoista. Tänään en kuitenkaan jaksa  edes yrittää
Vihaan lomaa, vihaan lapsiviikkoa, vihaan sitä etten saa nukkua, vihaan sitä et olen muuttunut läskiksi isolla ällällä.
Hyvä alku aamulla siis.

Heräsin nälkäisenä kaiken lisäksi. Mikä pahinta, olin päättänyt aloittaa kehokuurin ja sekin ketutti et sain syödä paistettua suoltaonta munakasta aamiaiseksi.
Sit kuopus aloitti vinkuvonkukitinän jne

Nyt on semirauha maassa. Kuopus sai luvan tehdä omenakaurapaistosta (kiitos tubaaja miisas) ja pääsee kaverille yökyläänkin. On siis tiedossa edes yksi helppo ilta :D

Lounaaksi söin paistettua kanaa tuliseksi maustettuna. Ei muuta. Toivon saavani saman moodin päälle kun vuosia sitten ekalla kehokuurilla. Ruoka menetti merkityksensä ja virtaa oli ihan hirmuisesti. Ja se laihtuminen...

Eilen tajusin, että mikään herkku ei  ole niin hyvää, että se on tän läskeyden arvoista. Toi itseinho on kuvottavaa. En halua suhtautua itseeni näin. Ansaitsen enemmän ja parempaa. Kiitos vaan.

Olen ollut niin ärtynyt, etten edes pyörtynyt onnesta kun yksi todella kaukainen tindertyyppi aloitti viestittään. Annoin kauniit pakit, mutta tarjous pysyy kuulemma voimassa. Niin haluaisi minut tavata. Just.
Se miksi pitäisi pyörtyä on se, et se tyyppi on naurettavan ja ällistyttävän komea. Siis ihan koomisen komea. Kuvissa upea ja livenä tyrmäävä. Muistan elävästi, kun olin sen seurassa alussa hengästynyt. :D
Noloa kertoa ja noloa myöntää.
NO, nyt ei siis heilauta minnekään.  Vähän ärsyttää itseasiassa. Ja samalla liikuttaa kun tyyppi sanoo et "kiva kun muistat mut vielä kuitenkin".
Nauratti, kun se lähetti itsestään sixpack-kuvan. Mietin et voiko ällistyttävän komeatkin olla epävarmoja ja haluta kehuja random-naisilta.

Tekisi mieli  deletoida tää tarina, mutta jääköön itselle muistiin et tällaisiakin aikoja olen elänyt.

1 kommentti:

Helmi Nainen kirjoitti...

Älä vaan deletoi! Kaikenlaisia hassuja jutskia on niin hauska muistella. Kun ne tuppaa unohtamaan...