Arki oikeasti vie multa luovuuden. Sekä konkreettisesti että ihan ajankäytöllisesti.
Neiti Sutkautus oli täällä kylässä joku viikko sitten ja me ihan pursuttiin luovuutta ja ideoita. Päätin että nyt alan kyllä kaikkeen tuohon mistä puhuttiin. seuraavan päivänä en enää edes muistanut niitä ajatuksia. Mulla on vilkas ja meluisa arki.
Mutta tässä satunnaisia ajatuksenpoikasia kuitenkin.
- Annassa oli juttu naisesta, joka luonut uran profiloijana. Tosi asiallinen juttu ja yllätyksenä lopussa nainen kertoi että hänellä on espanjalainen rakastaja. Mulle tuli hetkellisesti olo, että hei, minäkin haluan rakastajan. Sit aloin ihan tosissani miettiä, millä tavalla jakaisin lomapäiväni tasaisesti pitkin vuotta, että voisin lennellä ympäri maailmaa rakastajan perässä. Mut sit tuli ongelma et minkä maalainen. Olisiko Hollanti ok? Ja sit olin et blääh, en mä jaksa ulkomaalaisia miehiä, kun en jaksa koko ajan puhua englantia. Plus mistä mä sen etsisin.
Mutta hirmu hauskoja keskusteluja tästä sai ystävän kanssa. Etenkin siitä kohdasta, että kuinka ikinä pystyisin hihittämättä sanomaan "Mulla on rakastaja. " Niin keskenkasvuinen mä olen.
Ja seuraavana päivänä olin muutenkin että Hoh, ei kiinnosta.
Sama kävi muuten tässä joku aika sitten. Yksi "mies" on pitkän pitkän aikaa yrittänyt tutustua muhun somessa. Tosi mukava ja kohtelias ja ystävällinen ja ns tavallinen tyyppi. Mutta nuori. Yhtenä päivänä kuitenkin olin jotenkin hyvällä tuulella ja jaksoin kirjoitella sen kanssa enemmänkin ja jaksoin vieläkin yllättyä kuinka mukava ja epälimanuljaska tyyppi se oli. Olin jo sitä mieltä että tosiaankin viikonloppuna menen Tampereelle ja tapaan hänet ja mennään leffaan ja syömään, jota hän ehdotti. Aamulla heräsin ja eka ajatus oli että NO EN TODELLAKAAN mene. Enkä siis mene enkä aio mennä. (Tyyppi on 26!!!)
Ylläolevista jutuista voi päätellä, että olen ylipäätään koko ajan vastahankaan ihan kaikesta. Mä en vaan halua ja jaksa mitään. Tai siis haluan vaikka mitä, mutta en ole valmis tekemään mitään :D
Sama koskee keittiöjuttuja. TAAS olin päättänyt että huhtikuu on se kuu, kun otan taas ruoka ja talousasiat haltuun ja pidän kirjaa menoista ja suunnitelen ruokalistat jne, mutta ei se nyt ihan putkeen mennyt. Viikon kirjasin menoja ylös, lannistuin ja turhauduin ja sinne se loppui. Kyllä täällä ruokaa tehdään, mutta vailla suunnitelmia. Ja vain samoja vanhoja ruokia. Plus kuopus syö enimmäkseen Lidlin nugetteja ja ranuja. 🤪
Ystäväni sanoi kyllä juuri todella viisaasti, että voisimmeko molemmat lopettaa rahan miettimisen pelon kautta. Ja lopettaa sen sniiduilun, mitä ajatuksen tasolla koko ajan teemme. Että eletään vauraasti. Ollaan vaan että Jee, tässä mä ostan kaupasta mitä huvittaa, enkä yhtään yritä miettiä taloudellisesti.
Ja sitten ihan henkilökohtaisella tasolla voisinko lopettaa sen että laitan taloustilille 1000 e ja sanon että sen on riitettävä kuukaudeksi ruokaan ja bensaan. Kun ei se ole koskaan riittänyt. Ei koskaan. (sitä en kyllä tajua että miksi se ei koskaan riitä)
