tiistai 10. syyskuuta 2019

Vahdevuodet ja muut epämiellyttävät puheenaiheet

Ikäraja 18 vuotta. Saattaa sisältää kirosanoja.

"On kuin olisi murrosikäinen ja mukana kaikki koettu katkeruus."  Huh. Kiva ohjelma aamukahvilla katsottavaksi.
Olin tallentanut ohjelman vaihdevuosista. Mua siis oikeasti nolottaa edes kertoa tämä. Mä en millään vaan hyväksy, että mä olen jo tässä. EN vaan hyväksy. Oikeasti en halua puhua aiheesta tai mieluiten edes ajatella. Puhun korkeintaan lainausmerkein, jos on pakko. Mä en vaan hitto (vittu) vie voi olla näin vanha ja elämä on ohi ja mitään ei ole edessä ja ihan varmasti olen elänyt täysin väärin ja tekisin kaiken uusiksi jos voisin, mutta en tietenkään voi. Enkä edes tiedä mitä tekisin toisin.

Mutta ihan varpisti olen katkera vaikka mistä.

Eilen mutsi oli soittanut ex-anopilleni. Mä luulen että mutsi on kuin mä: saadaan pahanilkistä nautintoa anopin marinoista. En tiedä miksi.
No, ex-anoppi oli kuulemma vouhkannut antaumuksella siitä, miten sotkuista eksän kotona on. Ja siellä siis on todella todella sotkuista ja likaista. Eksän nyksä ei kuulemma siivoa, hän vain pesee pyykit. Miehen tehtävä on siivota. Lopputulos on huikea! Mulla on aiheesta hieman paha mieli. Mun lapset kuitenkin elää siellä. Sit pääsen tästä siihen katkeruuteen. Miksiköhän mä en tehnyt aikanaan samaa lakkoa?

Ex-anoppi myös vieläkin suree meidän avioeroa. Sen murheen ymmärrän paremmin, mutta oikeasti, miksi mä haluisin taas kotiorjaksi. (Itse mä itseni sellaiseksi tein, eipä sillä)

Ystäväni kanssa puhuttiin hieman näistä katkeruuksista sun muista. Me ollaan molemmat samanlaisia. Me halutaan että ympärillä muut voi hyvin, mutta se käy yleensä itsen kustannuksella. Mä niin yritän miellyttää kaikkia ja haluan että kaikilla on kivaa ja en enää tiedä mikä musta on kivaa tai ansaitsenko mä edes kivaa. No, hieman liioiteltuna tuo, mutta vähän siihen suuntaan kuitenkin.

Huuhh!

Koska tunteet ailahtelee, niin tokikaan huomenna en ehkä allekirjoita puoliakaan kirjoittamastani :D

Itseasiassa jo tänään iltapäivällä kun olen käynyt kampaajalla uusiutumassa, saatan olla eri mieltä kaikesta.
( koska eihän tätä mieltä voi olla, ettei läheisille vain tule epämukava olo)

Kun eilen puhuttiin ystävän kanssa näitä syvällisiä, niin tulin sanoneeksi, että mun prioriteeteissa korkeimmalla on se, että saan elätettyä perheeni. Ja sen elättäminen käy päivä päivältä kalliimmaksi. Sen vuoksi, joudun tekemään enemmän töitä, mikä väsyttää mua ja toki käy parisuhteelle hieman haastavaksi. Kun ei ole vapaata aikaa ja iltaisin väsyttää. Mutta hei, mitä väliä miten suhteille käy, koska hei, mun pitää elättää mun perhe! Saatana!


6 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Sähän voit alkaa lakkoilemaan nykyisessä tilanteessa, eikö?

Tsemppiä "vaihdevuosiin", mä tuun muutaman vuoden perässä....Vähän ankea ajatus....Kun ollaan niin upeita ja nuorekkaita (kauhea sana tosin...)

Sitä yrittää elää katumatta, koska kaikki (paska) mitä on kokenut on tehnyt susta sut, mutta jotain olisin ehkä tehnyt toisin. Olisin ollut rohkeampi!! Rakastanut rohkeaammin, viettänyt koti-iltoja Netflixin äärellä vähemmän....ollut enemmän ihmisten ilmoilla.

marikan polut kirjoitti...

"Mä niin yritän miellyttää kaikkia ja haluan että kaikilla on kivaa ja en enää tiedä mikä musta on kivaa tai ansaitsenko mä edes kivaa. No, hieman liioiteltuna tuo, mutta vähän siihen suuntaan kuitenkin."

Mitäpä sitten tohon enää.
Vois olla suoraan mun suusta.

Rva Kepponen kirjoitti...

Mulla on kuumia aaltoja ja melkein koko ajan kuuma. Se on todella ärsyttävää. Hikeä pukkaa etenkin kasvoista ja päänahasta. Olen jo harkinnut, että hankkisin jotain nappeja. Noin muuten mua ei ihan hirveästi hetkauta vaihdevuodet. Ainakaan vielä.

P kirjoitti...

En voi alkaa lakkoilemaan. Toki voin poikia opettaa korjaamaan jälkensä.
Kunpa joku tulis samaan vaiheeseen mun kanssa pian. Oon kaveripiirini vanhin eli mul ei oo vertaistukea. Vielä.

P kirjoitti...

Kiitos Marika. Saan lohtua siitä etten ole yksin. Perustetaan vertaistukiryhmä ja pyristellään vapauteen.

P kirjoitti...

Lucky you. Ettei hetkauta. Kuumia aaltoja en oo kokenut. Ne on kuulemma ärsyttäviä.
Mut kiva kun kommentoit niin tiedän et jollain toisellakin on jotain 🙂