Minähän olen koko syksyn ollut aloittamassa kuntosalilla käymistä. Niin olin innoissani aamupäivävapaista ja mahdollisuudesta urheiluun.
Silmissä siinsi timmi kroppa. (No ei, en usko et ikinä timmiytyisin)
Eniten mielessä painoi se fakta, että jos haluaa muuttua, niin treeni pitää aloittaa ennen kuin täyttää 45 vuotta.
Alkusyksystä voitin kahden viikon kuntosalikokeilun salille, joka juuri avautui. TORSTAINA menen tutustumaan saliin ja aloitan sen kahden viikon treenin. Maanantaina täytän 45v. Enkö ole siis ihan aikataulussa?
Synttäreistä tuli mieleen leipominen. Esikoinen kysyi yksi päivä, et missä se sun arvonnassa voittamasi leiivontakirja on. Mietin hetken, et mitä hittoa. Sitten muistin että rakkaan Rouva Kepposen blogi arvonnassa voitin sellaisen ennen viime joulua. Joku Kepposka luo uraa niin kiivaasti, ettei vieläkään ole sitä ehtinyt lähettää :D
Saan lohtua siitä, et muutkin on hajamielisiä ja sellaisia...
Mä poden taas ikävystymistä ja pystyynkuolemista. Ja rahastressiä ja arkiruokastressiä ja kuolenko pystyyn- murhetta.
Ja sitä aikaansaamattomuutta tietysti. Viikonloppuna sanoin siskolle, että ensi viikolla teeskentelen olevani joku muu, joku tehokas. Aahhahah! Olen minä, vieläkin. Elämäni hukkaanheittäjä, hurjan traaginen ja ikävystyttävä hahmo.
Alkoipas marina sujua! Sain hermoromahduksen kun luin Anna Perhon haastattelua, jossa kertoi aikatauluttavansa kaiken. Jopa sen, missä kohtaa päivää on ne minuutit, kun ei tarvitse tehdä mitään.
Miten jotkut koko ajan jaksaa uurastaa? Miten ne edes keksii mitä tehdä?
Miten ihmiset kestää ylipäätään elämänsä ja sen ikävystyttävyyden? Olisko mun elämä kivempaa, jos koko ajan muurahaisena puuhailisin?
Heräsin traagisena! Huomaatteko?
Anteeksi!
jk. Ehkä mulla on vaan annoskateus. Esikoinen söi valtavan englantilaisen aamiaisen. Mä sain vaan leivän juustolla. (Tämäkin, miksi mä en anna itseni syödä munapekoniaamiaisia, MIKSI)
4 kommenttia:
Anne Perho on outo.
Anteeksi sanani mutta ihanaa kun joku muukin on traaginen. :D
Puss
Miten joku ehtii aikatauluttaa koko elämänsä jokaisen minuutin? Eikö siihen mene hirveästi aikaa, että miettii ja laatii niitä aikatauluja? Ehkä Anna Perhollakin jäisi enemmän ylimääräisiä minuutteja, jos luopuisi minuuttiaikataulun laatimisesta. Mutta kuka mitenkin...
Miettii hidas hämäläinen, joka ei tee mitään ellei ole pakko :D
Miten joku haluaa aikatauluttaa koko elämänsä?!? Aivan järkyttävän kaameaa ihan jo pelkkänä ajatuksenakin. Rupesi ihan ahdistamaan.
Hyvänen aika sentään. Muistan kuinka tein pikakortin ja pakkasin kirjan postitusta varten ja mielestäni postitinkin sen. Nyt täytyy alkaa jäljittämään, että eihän se kuori vaan löydy mistään muualta. Kääks! Vielä en ala sättimään Suomen postilaitosta, vaikka ovat välillä lopullisesti hukanneet postejani.
Lähetä kommentti