Toscanan auringon alla-elämä

 Mä olen viime ajat marissut ja angstannut niin paljon, että mun lähimmät ystävät on kaikki hieman konahtaneet mulle. Sillai rakkaudellisesti.

Yksi viisas ystäväni lähti kind of sokkotreffeille ihan hurjan hornan kuuseen. Siis oikeasti satojen kilometrien päähän. Se sanoi, että siinä voi käydä hyvin ja olla positiivinen ylläri tai sit voi käydä huonosti ja olla tylsää, mutta mitä väliä. Kannattaa ottaa riskejä, niin voi tapahtua kivojakin juttuja. 

My thoughts exactly. Mutta sorry vaan, mä en pysty enkä kykene. Niin, Tinderissä yksi tyyppi kirjoitteli mulle ja oli oikein mukava ja fiksun oloinen. Asui vaan hieman kaukana eli n kahden tunnin ajon päässä. Hän sit kysyi olenko viikonloppuna vapaa. Mitä mä tein? Jäädyin täysin ja katosin Tinderistä sanaakaan sanomatta. 

Sit tähän syssyyn se yksi hyvä ystävä lähtee satojen kilsojen päähän ja pitää puhuttelun aiheesta "Älä sitten marise yksin olosta, jos et ole valmis poistumaan kotoa." (Ja kaiken kukkuraksi laittoi eilen viestiä kuinka ihanaa hänellä on ja kuinka todellakin oli pos yllätys)

Eilen sitten pidin itselleni puhuttelun ja minuun laskeutui rauha. Siivosin vähän, sytyttelin kynttilöitä, luin kirjaa ja siemailin viiniä. (Ensin vesijuoksin) Tämä on nyt mun elämää ja paras nauttia siitä tällaisenaan. 

Nyt on mun täydellinen tilaisuus elää sellainen Toscanan auringon alla-elämä. Ilman Toscanaa, mutta mistä sen tietää. 

Ehkä mä kutsun kattoremppamiehet* kaikki mun kotiin päivälliselle ja sit juodaan taas paljon viiniä ja joku kattoremppatyyppi rakastuu vaikka mun ystävän tyttäreen ja sit onkin ihanat kihlajaiset tiedossa. 

*Meillä on kattoremppa käynnissä. Lasku tulee kohta postissa, vajaa 14000e, joka onkin ihana lasku kaltaiselleni yksineläjälle, mutta haloo, mikäs on sen enempää Toscanan auringon alla leffaa kuin se.

Jk. Joo, mä alan elää tuota Toscana elämää. Siihen tarvitsee ainakin pöytäliinan, kynttilöitä ja ihania astioita. Ja maalia seiniin vihdoinkin.