torstai 23. syyskuuta 2021

Käväisin Tinderissä

 Illalla päätin urheasti mennä Tinderiin. Ajattelin mennä epämukavuusalueelle ja järjestää itselleni treffit sen kunniaksi, että mulla on vapaa viikonloppu edessä. Olen tarpeeksi ollut kotona telkkarin edessä. 

Mutta mikä shokki. Se mitä olen kuullut, on totta. Kun täyttää 50v, niin tintsussa on jäljellä vaan säälittävät jämät ihmiskunnasta. Olipas ilkeästi sanottu. Mutta näin sen koin. Siellä oli 99 prosenttia miehistä säälittäviä tai vastenmielisiä. (ja varattuja tai pelkkää seksiä etsiviä.)  Siihen kun lisää sen, että olen tinderissä luokattoman nirso, niin oli muuten äkkiä pelattu koko sovellus läpi. Miehet loppui. Klikkasin satoja rukseja, ehkä 15 sydäntä. Matcheja mulla on seitsemän. Kukaan ei ole kirjoittanut mulle, enkä minä heille. Silloin aikaisemmin mä valtaosin aloitin kirjoittamisen, niin sain minimoitua ne tylsät "mitä sun perjantai-iltaan kuuluu?"-jutut. Ne on niin pitkästyttäviä. 

Nyt tuijotan niitä seitsemää tyyppiä ja mietin miksi mä kehenkään heistä haluaisin tutustua. 

Lopputulos: Vaikka en juuri nyt, vieläkään, kaipaa suhdetta, niin lannistuin siitä, että sellaista ei tule koskaan olemaankaan. Sit piti hieman kyynelehtiä.

Urheasti yritän nyt nauttia sit itsenäisestä elämästäni. Hehh. 

Se mikä myöskin järkytti, oli sen tajuaminen, että olen kuin olenkin hieman yksinäinen nykyään. Kyllä mä näen ihmisiä, mutta aika vähän. Ja ne näkemiset on yleensä hetken kahvitteluja. Sit se mikä järkytti myös, on se, että jos haluan lähteä matkoille, mulla ei ole matkakumppania. Mulla ei ole ketään, jonka kanssa haluan olla viikon yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä, vaan musta. 

Sorry, en ole kovinkaan pirtsakka tyyppi. Osaisinpa sen somemaailman epärehellisyyden ja vaan lirkuttelisin kuinka ihanaa kaikki on koko ajan. 

Älkääkä käsittäkö väärin. Valtaosan ajasta olen ihan hyväntuulinen ja "normaali". Sisäinen ahdistus vaan pääsi pintaan toviksi, kun tajusin realiteetit. Olen ollut siinä uskossa, että heti kun olen valmis, niin löydän ihanan miehen. Ehkei se ihan niin menekään. 

Nyt vinkki: Älkää erotko, jollei ole pakko. Ja jos olette alle 50v, niin äkkiä Tinderiin, kun siinä on vielä jotain järkeä :D 


Ei kommentteja: