Deittailuvinkkejä. TAAS! (Ja Bette box)

Terveisiä saamattomuuden laaksosta. Kyllä, edelleen olen epävireä. Kai se on sitten tämä talvi.

Luin randomeja blogeja ja löysin sellaisen jutun kuin Bette box. Siitä tulee mun lopputalven pelastaja. Aion tilata tällaisen yllärilaatikon ja sitten olen yllätyksellinen ja uusiutunut hetkessä. Kyllä se niin on, että uudet meikit pelastaa naisen hädässä. Tai vaikkei olisi hädässä, arjessa vaan.

Viikonloppuna meillä oli yllätyskekkerit. Lyhyellä varoajalla kutsuttiin porukkaa iltaa istumaan. Johtuen lyhyestä varoitusajasta tai sitten kaikkien viitsimättömyydestä, niin meitä oli vain seitsemän ihmistä. Mutta ei se huvia vähentänyt. Oli ihanaa syödä! (ja juoda)
 (Jauheliha ja kasvistortilloja, tonnikalanachopaistosta, punajuurivuohenjuustopaistos, juustoja, kakkuja, suklaata)
Paljon puhuttiin ja naurettiin.
 Suurinta huvia tuotti, kun paikan kolme sinkkunaista alkoi Tinderöimään. Se oli oikeasti hervottoman hauskaa.  Etenkin kun konkaritinderöitsijä otti haltuun laiskan klikkailijan puhelimen ja alkoi etsimään miehiä. Loppuillan saldo oli 38 matchiä ja monia  hauskoja keskusteluja. Vuorollaan käytiin kirjoittelemassa tämän yhden naisen nimissä.
 Mies katsoi kauhuissaan ja kysyi näinkö hänellekin kävi. Että muut kirjoitti hänelle kuin minä. Että kenen kanssa hänen nyt kuuluisi olla.
Ei, minä olen kirjoittanut, megatinderöitsijä klikannut. Edelleenkin olen siitä kiitollinen. Ilman häntä, ei olisi HÄNTÄ.

Rakas terapeutti siinä sitten jakeli neuvoja ja ohjeita. Ja ajoi hulluksi. "Jos ei tiedä mitä haluaa, ei saa mitä haluaa". (Kuka nyt tarkkaan tietää mitä haluaa)

Sunnuntaina kahden juteltiin näitä ja tiivistettiin nykyisen deittimaailman suurin ongelma: tunnin kahvitreffien jälkeen pitäisi muka tietää tuleeko tästä jotain vai ei. Ystäväni on saanut monta viestiä treffien jälkeen ja itsekin sellaisia lähettänyt: "ei ollut tarpeeksi kemiaa". Oikeasti, mistä voi tunnin jälkeen tietää onko tarpeeksi kemiaa. Tai että miten alkaa tulla toimeen.

Terapeeutti sanoi, että ihminenhän on ihan erilainen eka treffeillä, kuin esim.viikonloppuna mökillä kahdestaan tai vaikka viikon arjessa. Eli pitää tutustua, pitää viettää aikaa yhdessä. Siten sen vasta tietää.
Vaikka mies inhosi rakastamaani Ensitreffejä alttarilla, niin joutui myöntämään että idea on loistava. Parit joutuivat viettämään viisi viikkoa yhdessä ja pakolla tutustumaan.
Monta kertaa saanut nähdä siinäkin, että alkuhuuma ei kanna pidemmälle, mutta hidas tutustuminen sytyttää rakkauden.

Nauratti tämä: yksi ystävä kysyi miksi mies kiinnostui minusta. "Hän on hörhö, mutta sopivan kultivoitunut ja hoitaa asiansa hienosti".
Aika suloista.

Mutta tuohon edelliseen aiheeseen, tutustumiseen.

Minähän en hetkessä ihastunut mieheen. Kirjoittelun perusteella kiinnostuin, tavatessa hämmennyin ja vähän tulin uteliaaksi. Puhelimessa jutellessa tutustuttiin hyvin ja tuli olo, että vois olla hyvä juttu.
Eka viikonloppu yhdessä oli todella mukava ja helppo, mutta olin edelleen ehkä vähän hämmentynyt. Sen verran kiinostunut kyllä, että peruin KAIKKI muut sovitut treffit :D
Siitä se sitten...

jk. Muistan kun eksälleni kerroin kahvilassa kesällä, että olin tavannut tällaisen hepun. Eksä kysyi että entäs se teiniheila jota tapailit? Sanoin että heivaan kaikki muut,,,, eiku siis Sen. Eksä nauroi katketakseen et "jumankauta sä oot aikamoinen, sä tosiaan oot tainnut pyörittää enemmänkin sakkia kuin vain yhtä". Punastelin hieman ja nauroin et "because I can".

Nyt se on taaksejäänyttä elämää ja tuntuu oudolta että se ihminen oli  minä. Kun nyt oon vain tällainen tavallinen minä. Huokaus.
Täytyy irrotella muilla tavoilla.