sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Irti muotovalio-elämästä!

Nyt on ollut niin latauttava viikonloppu, että lähes odotan poikia huomenna tulevaksi. Ollut hiljaista, rauhallista, mukavaa, mutta nyt kelpaa elämäkin isolla eellä. Selvästi kyllä tuli hiljaiset päivät tarpeeseen. Niiden huono puoli on kyllä se, että en saa aikaiseksi mitään (lue:urheilua). Aika paljon nukun. Mutta kuten sanottua, ansaittu tauko.

Eilen inspiroiduin tekemään lehtitaikinasta fetanyyttejä, joihin laitettiin sisään sipulisilpun ja juustoraasteen jämät ja hieman pinjansiemeniäkin. NAM!
Voisin elää tällaisilla nyyteillä. Ehkä elänkin.

Eilen kävin kaverini kanssa isoilla ostoksilla Cittarissa ja yritin ostaa ruokaa viikoksi ja ylikin. Nyt nähdään, riittääkö ruoka ja kuinka monta kertaa ramppaan kaupassa silti. Maito, leipä ja kasvikset ainakin tuppaavat loppumaan.

Ruokalista-ajatelma on tämä:

Lasagne
Nakkikastike
Pekoni-kanttarellipasta
Hornetit ja ranskalaiset
Pitsalauantai
Intialaista kanaa ja basmatiriisiä

Lisäksi pojat saavat leipoa halutessaan.

Synninpäästönkin sain kun katsoin Maria Hintikka  liveä.
Siellä vakiopanelisti Jenny puhui erosta ja kuinka lapsilla kertominen oli vaikeaa ja pahinta. Joku asiantuntija (psykologi) oli neuvonut kertomaan asiasta lapsille vasta kun on jotain konkreettista kerrottavaa, eli kun on tiedossa milloin esim. toinen vanhempi muuttaa.
JEEE, me tehtiin vahingossa oikein. Me kerrottiin erosta kolme viikkoa ennen muuttoa. Siis 9 kuukautta myöhemmin kuin itsellemme :D (Mä luulin, että ei kerrottu kauhun vuoksi. Oltiinkin tahattoman viisaita)
Eksähän oli pojille kertonut myöhemmin että olimme lähes vuotta aiemmin asian päättäneet. Junnu kysyi minulta miksei kerrottu silloin, mutta kun kysyin olisiko se ollut kiva elää sellaisen tiedon kanssa, niin poika totes, että parempi se näin oli.

Perjantaina eksä vei minut isojen poikien kanssa synttärikahville. Oli tosi mukavaa. Rentoa hyväntuulista höpinää. Pojat selvästi nauttii, kun vanhemmat tulee toimeen hyvin.
 Taitavat nauttia rennoista vanhemmistaankin. Mä kyllä taidan olla vähemmän kireä kuin ennen. En ole niin traaginen marttyyri. Kotona siis.

Olen myös alkanut tottua tähän, että elän jonkun kanssa, joka ei ole poikien vanhempi. Joku ero siinä on. On enemmän sellainen aikuinen kumppani olo, kuin äiti ja isä olo. Enkä koe tasapainoilevani sen välillä kenelle annan huomiota ja kokeeko joku jäävänsä vähemmälle.
Pojat vie aikaa. Mies jaksaa odottaa omaansa. Pojat ei vaikuta mustasukkaisilta, jos hengaan miehen kanssa. Kaikkia aikaa rapsutella kuten ennenkin.
Kiitollisuustta aiheuttaa sekin, että MINÄ joskus haluaisin vetäytyä kahdestaan makkariin katsoon telkkaria, mutta mies haluaa, että ollaan poikien kanssa yhdessä.

Mikäs on sitten huonosti?
En liiku
Syön VÄÄRIN

Taidan olla hyvin luovuttanut.

Jospa sanoudun taas irti muotovalio-elämästä! :)


2 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

On se hienoa, että suhde exään on hyvä ja nyxä haluaa olla lasten kanssa. Niiden monien rumien erojen jälkeen on jotenkin suorastaan hämmentävää lukea, että tilanteen pystyy hoitamaan näin sivistyneesti ja sopuisasti.

P kirjoitti...

Mäkin olen välillä hämmentynyt kaiken sivistyneisyydestä. Varsinkin kun tämä on totta eikä tekopyhää teeskentelyä.
Kyllä mä kohta alan vetää sivistyneisyyskursseja :D