keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Haaremin tuho

Onpas ollut mahtava viikko. Elämäni parhaita ehdottomasti.

Ensin oli rippijuhlat!!! Ennen niitä kiukkusin ja tuskailin, mutta itse juhla oli ihana. Kirkossa vollasin vähän väliä mitä kummallisemmissa kohdissa. Jopa Isä meidän-rukous sai kyyneet virtaamaan.
Vähiten itkin ehkä siinä, kun rippipoikani luki raamatttua koko kansan edessä. Niin selkeästi ja hämmentävän möreällä äänella. Mun rakas!

Juhlissa oli kivaa. Meittä oli n.30 vierasta. Ilman äitiä en olisi selvinnyt. Ehti olla kotiorjana seurustelun lomassa. Minähän keskityin vaan vieraisiin.

Kaikki oli iloisia ja ihania ja naurua riitti.

Sisko, sen poikaystävä ja veli jäi skumpalle juhlan jälkeen. Eksä haki koiran hoidosta ja jäi skumpalle hänkin meidä kanssa. Selvästi viihtyi, juttu kulki jopa MIEHEN kanssa.
Olen tästäkin onnellinen!

Seuraavana päivänää oli ns. rääppiäiset, jonne tuli paikallisia ystäviä. Hmmästyksekseni meitä oli enemmän kuin luulinkaan. Syötiin, juotiin ja höpistiin kolmeen yöllä. Täydellinen ilta.

JA kas, seuraavana päivänä yksi ystävä tuli kylään pyörää tuomaan. Jämähti terassille istumaan ja punaviiniä juomaan ja jäi yöksi.

Myönnän, että nyt arki tuntuu hyvältä. Se, että syö normaalisti eikä juo viiniä. Pt:kin antoi ukaasin, et nyt rouva ruotuun ja treeniä kehiin. Hieman on vähälle jäänyt...

Parisuhde on koko ajan parisuhteempi. Ei siitä voi muuta sanoa. Helppoa ja vaivatonta eloa.
Miehelle piti hankkia pyörä, että pääsee junalle näppärästi, koska ei se kaupunkiasunto edes työpäivinä enää kiinnosta. Mies ei viihdy siellä yksin ja minäkään en enää muista millaista oli elää yksin.

Tämä asia ei ole pelkästään hyvä. Tai miten sen nyt sanoisi, ei ole huono mutta jotenkin hassu. Juuri viime viikolla muistin, miten onnellinen olin kun tänne muutin. Oli ihanaa asua "yksin" ja pärjätä eikä yhtään kärsiä mistään. Ei ollut kriisiä tai epätoivoa.
Omalla tavallaan petyin, että pariuduin näin nopeasti. Että lyhyeksi jäi. Tietystikään en ole pettynyt rakastumiseen tai mieheen ja yhteiseen arkeen, mutta jotenkin nolottaa, että tämä meni näin. Niinkuin minä uhosin etten halua parisuhdetta tai elää kenenkään kanssa ikinä enää :D

No, ei se rakkaus aikaa näköjään kysele. Tyhmähän mä olisin jos sanoisin, että menes nyt mies mäkeen, haluan vielä näyttää maailmalle ja itselleni, että osaan olla itsekseni.
 Johan mä sen näytin.

Suhteeseen ei liity epäröintiä. Kaikki sujuu. Ainakin on sujunut.
Tässä sitä sitten ollaan.

Haaremi kuollut ja kuopattu!


jk. Eksän nyksä teki oharit. Ei tullut juhliin.  Tuli "tärkeä konferenssi".
Blääh!


3 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

<3!

mulla kyynelehdintää luvassa sunnuntaina...

P kirjoitti...

Nauti joka kyyneleestä. Hieno päivä. No kylhän sä sen tiedätkin.

P kirjoitti...

Nauti joka kyyneleestä. Hieno päivä. No kylhän sä sen tiedätkin.