tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosikatsaus, jossa ei ole mitään katsastettavaa

Eilen kysyin mieheltä onko sillä ollut hyvä vuosi? Jäin miettimään omaa vuottani. Ihan tavallinen tapahtumaton vuosi. Sinänsä hyvä vuosi, ei ole tapahtunut mitään negatiivistakaan, mutta hailaitit kyllä puuttuu kokonaan. En tiedä olisinko pettynyt vai ihan keski-ikäisen tyytyväinen. Eihän enää varmaan mitä hailaitteja ole edes odotettavissa. (Kauhea, ei noin voi sanoa tai edes ajatella. Peruutan puheeni.)

Selailin blogiakin. Se on täynnä itseään toistavaa ikävystyttävää pölinää. Nyt on ryhdistäydyttävä ja alettava kiinnostavaksi ihmiseksi, joka elää kiinnostavaa elämää.  (Vaikka aion kyllä enimmäkseen käydä kävelyllä ja syödä kanaa ja papuja)

Omaa ja miehen työtä olen taas miettinyt myös. Aika jännää, et samassa taloudessa asuu kaksi ihmistä, joilla hieman epätavallinen aikaavievä työ. Ei ehkä ihme, että jotkut meille hieman pudistelee päätään. Mutta jos itse olemme jotakuinkin tyytyväisiä, niin kai se riittää. Se, että olenko MÄ koko ajan tyytyväinen on sitten toinen juttu. Mulle kyllä tuo miehen työ myytiin hieman eri tavalla, kuin mikä on totuus. Ei ihan winwin, enemmänkin looseloose, mutta ihmeekseni olen ihan happy! Mulle sopii etäsuhde. Musta on kivempi olla yhdessä, kun harvoin näkee. Sen olen jos vuosia tiennyt, et mulle ei sopisi mies, joka kotona kaikki illat.
 Lempisarjassani Perhesiteissä sanottiin, että etäsuhde tappaa suhteen. "Ihminen huomaa pärjäävänsä yksin, vaikkei haluaisikaan". Jäin miettimään, että mitä sitten. Eikö se ole hyvä, että pärjää yksinkin? Eikö se sitten todista, että suhde perustuu vapaaehtoisuuteen eikä pakkoon?

Vuoden parhaita asioita on ollut ystävät, joita olen nähnyt enemmän. (Liian vähän silti) Hyvää on myös se, että olen oppinut ottamaan omaa aikaa. (jota sitäkään ei kyllä kauheasti ole) Olen oppinut tunnistamaan Pms:n, mikä on hyvä. En ole koko ajan avioeroa ottamassa mielessäni. Olen myös oppinut syömään kohtuullisemmin. Tai ehkä tasapainoilemaan paremmin. Paino laskussa, ei kovaa, mutta laskussa. Jojoilut on loppuneet.

Ensi vuonna haluan enemmän omaa aikaa, enemmän kärsivälliyyttä, enemmän juhlia, enemmän aikaa miehen kanssa. Enemmän hyviä ajatuksia.

Ensi vuoden projekti on myös kodin uusiminen. Pinnat uusiksi, pikkuhiljaa. Saanko vihdoin keltaiset seinät keittiöön?



torstai 26. joulukuuta 2013

Kukas nyt suklaata söisi

Puhutaanko ruoasta joulun päättymisen kunniaksi? Olenko maininnut, etten syö jouluruokia? No en syö. Tänäkin vuonna tein joulupöytään itselleni oman ruoan. Tänä vuonna se oli vuohenjuusto-kasvispaistos. (Bataattia, kesäkurpitsaa, punasipulia, pinjansiemeniä, sugar snapseja viipaloituina vuokaan, oliiviöljyssä pyörittelyä ja uuniin. Kun pehmenneet, laita päälle vuohenjuustoviipaleita. Syö)

Suklaata on ollut yllinkyllin tarjolla, mutta kukas sitä nyt luvan kanssa söisi? Suklaatahan kuuluu syödä salaa ja huonoa omatuntoa tuntien. Lopputulos on miinus 700 grammaa kahdessa päivässä.
 Suklaata olisi kaapissa vielä kahdeksan rasiaa. Mieheltä karkas mopo kaupassa käsistä siis. Riittänee toviksi.

Huomenna palaan normiruokavalioon. Kanaa ja papuja. Siis oikeasti, mä olen syönyt sitä lajia kohta kaksi kuukautta n. joka päivä. Valehtelematta. Se on mun pikkuhiljaisen laihtumisen aiheuttanut. Kanaa, papuja ja suklaata. Hirmuisen monipuolista, lähes terveellistä. Huomion arvoista on se, että mun suklaamäärät saattaa olla viisi.9 konvehtia illassa. Mitä iloja mulle jää, jos tää tällaisena jatkuu.

Joulu!  Siitä tuli kiva sittenkin. Mä lopetin karjumisen ja aloitin joulurauhan. On ihan käsittämätöntä, kuinka äkäinen osasin olla ennen joulua. Kaikki oli ihan ok, mutta en vaan jaksanut ketään.
Mutta tuuli siis kääntynyt. Hieman meinas käämi palaa keskimmäiseen kyllä. Siis siihen lasi on puolityhjä-lapseen.
Esimerkkejä: "Tiettekste mikä jouluaatossa on tyhmää? Se kun sitten kun se on ohi, niin menee vuosi taas seuraavaan jouluaattoon".
Poika sai tietsikan lahjaksi. Hetken tuuletuksen jälkeen: "Tiettekste mikä on tyhmää? Mulla ei ole tähän hiirtä eikä hiirimattoa."

(Mä osaan kyllä olla samanlainen)

Nyt alan suunnittelemaan ensi vuotta. Kuka ja mikä mä ensi vuonna aion olla?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Älkää puhuko äidille

"Älkää puhuko äidille, se ei ole ihan parhaimmillaan", sanoi mies eilen lapsille. Tarviiko enempää kertoakaan tästä pirteän iloisesta seesteisestä perheenäidistä?

Miten joulu ja loma voi nyppiä mua näin paljon? Joulu on ihana, miksen osaa relata?  Mies aamiaisella taas neuvoi mua: "Älä jokaiseen poikien juttuun tartu. Sulje korvasi. Turhaan itseäsi kiusaat pimahtelemalla."
 Tosiaan miksi mä aina meen mukaan joka juttuun? Esim. keskimmäisen lapsen. -lasi on aina puolityhjä-, juttuihin. "Tiettäkste mikä joulussa on kurjaa? Sit kun se on ohi, niin sitten on taas vuosi uuteen jouluun". Siis hemmetti, että on vaikeaa olla positiivinen. Ja kaikesta valituksestani huolimatta, olen vakuuttunut ettei toi negatiivisuus multa periydy.

Eilen koin myös huonommuutta. (siis kuinka tyhmä voi ihminen olla) Pojat sai musta ihan kivat todistukset. Hieman molemmilla huononi, mutta vaan hieman. (keskimmäisen käytöstodistus parani, mitä olimme toivoneet) Juttelin sitten esikoisen bestiksen äidin kanssa, joka siis mun kaveri. Se hehkui onnesta, sen poika sai kolme kymppiä. Mä tulin kateelliseksi taas. Mies kommentoi, et hänellä ei ole koskaan ollut niinkään hyvää todistusta ala-asteella, kuin meidän esikoisella. Sanoi keskiarvonsa ja mua alkoi itkettämään. Mun todistukset oli aina paskoja. Aloin taas märehtiä sitä millanen luuseri olen ollut :) (Tästä johtuen mä en koskaan tee muuta kuin kehu poikien koetuloksia ja todistuksia)

Huomaatteko, jouluun on kaksi yötä ja mä olen näin valoisalla tuulella.

On toki ollut kivaakin. Eilen ilahdutti isoimmat pojat. Ne teki illalla tapaksia. Paistoivat patonkia oliiviöljyssä ja laittoi päälle ilmakuivattua kinkkua. Jotenkin liiks!

Oli varmaan jotain muutakin kivaa, mutta en nyt muista. Kaipaan taukoa, mutta onko sitä saatavilla, kun nyt on loma ja pojat taas valvoo mua pidempään? (Niin, sehän se syy mun pahaan tuuleen onkin)

Iloista joulua kaikille! Minäkin aion nauttia joulusta ja olla iloinen. Piti vain hieman valittaa, että saa itsensä tyhjennettyä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Viisi yötä

Olipa mulla eilen kivaa. Aamulla oli työmeno, jonka kruunaa lähes jokaviikkoiseen tapaan Elisan tapaaminen. Tunnissa pikaiset kahvit ja kuulumistenvaihdot. Eilisen bonus oli paikalla ollut MIES. Näänäänää, mä pääsin tapaamaan Elisan deittailukamun. Ihan huippumahtavaa! Kiva mies, ehdottomasti. Sen huumorintaju tuntui kestävän meidän naisten säkenöivät jutut. Kymmenen pistettä!

Viikon muut vapaat tunnit mä vietän toisella ystävällä.  Nuoruus tulee mieleen. Kaiken aikansa viettää ystävän kanssa. Se, että mukana on lapsetkin, ei haittaa menoa. Istutaan, juodaan kahvia, kudotaan, suunnitellaan elämää.  Mä olisin niin valmis elämään kommuunissa, siihen tulokseen olen tullut.
Täällä on minun vanha rakas ystäväni, jonka kanssa lähes kommuunielämää vietettiinkin nuoruusvuodet. Niitäkin aikoja kaipaan ihan kamalan paljon.
Mä välillä mietin, mikä ero siinä on, että elää miehen ja perheen kanssa tai sitten ystävän kanssa. Kaikki on rakkaita ja itse valittuja. Miksi sitten on ehkä rennompaa olla vain ystävien kanssa?  Osasin mä rennosti olla miehenkin kanssa, ennen lapsia...

Kauhean jouluiset jutut, eli ei. Mä en millään käsitä, että jouluun on viisi yötä enää. Mä en näe joulua missään. Lahjat suurin piirtein hankittu. Ruoat ja kuusi hankitaan viikonloppuna, kun mies, huraa, tulee. Lähes viime tippaan mua pidettiin jännityksessä siitä, milloin mies tulee. Onneksi ajoissa.

Viikonloppuna rakas siippani olikin kotona. Ohjelmassa oli paljon mun työmenoja eli mies lapsenvahtina, sekä esikoisen 12 v synttärit, sekä mun vapaailta kaupungilla syömässä, sekä uintireissua (mies ja kaksi poikaa) sekä leffareissu (mies ja kaksi poikaa) ja sitten olikin lähtö lentokentälle.
 Tästä haipakastako johtuu se, mitä junnu toivoo joululta. "Laitetaan isoon kippoon karkkia, katsotaan jotain hyvää ohjelmaa ja ollaan koko perhe yhdessä. Eikö olisi kivaa kun koko perhe olisi yhdessä?"

Ihanaa yhdessäoloa kaikille!


jk. Tänään on jännää ohjelmaa mulla. Mä menen koiran kanssa "ongelma"koira kouluttajalle. Tän koiran eroahdistus saa mut hulluksi. Jospa apua saamme tuolta!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Niin ohikiitävää

Mun aika on kadonnut. Musta tuntuu että ennen ehdin bloggaileen, nyt mä vaan käväsen koneella. Koko ajan jotain puuhaa. Ei mitään järjellistä kyllä. Kuten että siivoisin. Joulua ei näytä meille tulevan, kun en sitä jaksa tehdä. Olin ajatellut harva se päivä joululeipoa ja lahjat hankkia ajoissa. Juu en. Lauantaina on esikoisen synttärit ja piti tehdä iso siivous ja leipoa. No ei ole näkynyt sitäkään tekijää.
 Mut tekemistä kyllä riittää. La aamuna herää 7.30, ruoki esikoinen ja lähetä treeneihin. Kympiltä hae poika treeneistä. 11.30 aja hakemaan uusi lastenhoitaja ja lähde kampaajalle. Tule kotiin 14.30 ja aja hoitaja kotiinsa. 16.00 pitääkin junnu viedä kaverisynttäreille. Kemujen aika vietä kaupassa. Vie junnu kaverille yökylään, tee isoille pojille ruokaa. 19.00 aja videovuokraamoon ja aja kotiin saunaan ja viettämään leffailtaa poikien kanssa. Nuku siskonpedissä poikien kanssa. Jee, se oli mahtavaa.

Tätähän tää on kaikilla, miksi valittaa.

Mies on kotona paljon vähemmän kuin oltiin ajateltu. Kuukauden perusteella ei voi vielä tuomita, mutta iso V. Siis onko oikeasti ajatus viettää perhe-elämää n. 8 päivää kuukaudessa? Ok, tietyllä tavalla tää sopii mulle. On kivaa yhdessä kun harvoin näkee. Mutta paineet on suuret niille parille päivälle. MINÄKIN haluan vapaata! Onko paha mennä omiin menoihin, kun aikaa on vähän? On! Ja ei! Lauantaina synttäreiden jälkeen menemme kaverin kanssa kaupungille hieman itsejämme ulkoiluttamaan. Ihan vaan pari skumppaa ja ajoissa kotiin. Sääli ehkä hukata sitä yhteistä iltaa, mutta sanoinko jo, että hieman vapaata vois tehdä hyvää?

Syön muuten edelleen kanaa ja papuja jotakuinkin joka päivä. Voitteko kuvitella? Reilu kuukausi näemmä jatkunut tämä uusi ruokavalio. Eikä tää ole edes ruokavalio. Se on kanan ja pavun himo. Joku mielenterveysongelma se on poikien mielestä. Mikäköhän puutostauti mulla on?
 Mistä tuli mieleen. Tänään olin hammastarkastuksessa. Ottivat röntgenkuvan ja lääkäriheppu kysyi olenko raskaana. Mä hörähdin spontaanisti. Sanoin että hervottoman hassu ajatuskin. Iski kuitenkin haikeus. Ihan tyhmää olla tän ikäinen, että kukaan kavereista ei enää saa lapsia eikä näemmä mene ees naimisiin. Ihan tylsää.

Rakas ystäväni oli tänään ihanan Leonidan valmennuksessa. Olivat puhuneet siitä, että elämässä pitäisi olla odotettavaa. Että esim. työn jaksaa, kun on illalla jotain mitä odottaa, joku oma hauska. Ei perhe, ei mies ei lapset....
Mika on teidän SE juttu? Mitä te odotatte? Mikä on jotain niin hauskaa, että pari kertaa viikossa on sitä päästävä tekemään. Ja mä en nyt sitten puhu seksistä! HUOM!

Eilen tuli ehkä ekaa kertaa elämässä tunne, että mä haluan juosta. Siis sellainen tunne et juoksu voi olla hauskaa ja et PYSTYN juoksemaan. (nuha mene pois, niin pääsen testaamaan kuvitelmani)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Metroseksuaalit

Kyllä sain eilen nauraa. Luin Me naisista juttua miehistä, jotka Laittautuu. Siis pukeutuu ja laittaa tukkaa ja vaikka ties ja mitä. Ja ihan heteroita ovat, tärkeä huomio.
No ensinnäkin, onneksi olen sitä sukupolvea, jonka miehet ei kauheasti puleeraa itseään. En vaan kestäis sellasta. En kestäis kyllä ihan sellasta huoletonta verkkarihemmoakaan. (Sadan vuoden takaa muistui mieleen kammotreffit. Ensinnäkin tyyppi vei mut katsoon jotain Ramboa, mutta pahimpana kaikesta, sillä oli jalassaan vihreät collegeverkkarit.)


No mutta se juttu. Kaksikymppinen kundi on löytänyt tyylinsä "jonka aikoo pitää loppuun asti". Ihan virhe sanoa tollasta 22 veenä, huom. "Ennen en pitänyt pääkalloista, nykyään tykkään. Ne kertovat että olen kokenut kovia juttuja, mutta päässyt niistä yli".
 Antakaa mun kaikki kestää!!!!!!!

Niin ja se heppu herää 3-4 tuntia ennen töiden alkua, et ehtii laittautua rauhassa.  Ei voi edes kommentoida tätä.

Kauhukuva kolmen pojan äidin päähän astui. Entä jos mun kotona asuu jo tuleva tollanen? Onko se mun mielestä sit vaan söpöä?