Ei niin ruokahifisti ja muita kertomuksia

Jossain lehdessä siteerattiin jotain opusta (kauhean hyvin mä muistan mistä ja mitä), jossa usealla tavalla kysytään lukijalta "mitä tekisit jos kaikki olisi mahdollista". Vastasin spontaanisti et "kirjoittaisin". Miksi siis en istu koneella kirjoittamassa tänne? Onko mulla luovuuspuutteen lisäksi puutetta istumalihaksista?

Kauheasti mä olen kaikkea ajatellut. Enää en muista mitä. Olen koko viikon ollut niin yh kuin ikinä voi ja vaikka lapset päästää mut helpolla, niin tämä kotona nysvääminen latistaa ajatuksia. Sen lisäksi mun bestikset kulmilta on lomareissuillaan ja olen vailla aikuista hauskaa ja kiinnostavaa seuraa.
 Maanantaina sentään mulla oli laatuaikaa kahden vanhimman ystävän kanssa. Käytiin hyvin ex tempore Casa Largossa syömässä ja juoruamassa. No ei, ei juoruttu, puhuttiin vaan paljon ja taukoamatta. Leikittiin elitistisiä rouvia tyyliin "silloin kun mä olin Roomassa, Barcelonassa"...
 Harrastettiin myös paheksuttavaa vitsailua aiheesta "ikuiset keski-ikäiset sinkkunaiset". Ne vitsit oli niin tyhmiä, et kun testasin sellaista yhdelllä oikean elämän sinkulla, niin se vastusti meidän käsityksiä.(jotka oli vitsejä) Ai millainen vitsi? "Pakkoko sun on olla noin ruma, tekisit itselles jotain". "Voisit hankkia itselles persoonallisuuden, voisit vaikka olla kiva". Mähän sanoin et ne oli kamalia vitsejä, mutta huom. siis vitsejä. No okei, olen mä joskus nuorempana ajatellut jostain tyypistä et jos se hieman vaivautuis oleen kiinnostava, niin hieman helpottais varmaan. (Samaan aikaan toki tosissani mietin et mun kaltaista valasta kukaan ei koskaan huolisi)

Casa Largosta tuli mieleen Elisan toive ruokamatkailusta Barcelonasta. Räjähdin nauruun yksinäni ja mietin onko ikinä pokkaa kertoa mitä me syötiin reissussa. NO on.
 -patonkia
-täytettyä patonkia
-panineja
-pitsaa
-KFC
-hamppareita

Voitte vetää tästä sen johtopäätöksen, et joko ollaan kaukana ruokahifisteistä tai sitten meidän lasten kanssa ei käydä kunnolla syömässä.
Mut ei noiden kanssa käydä. Kerran oltiin yhtään paremmassa paikassa, et kerrankin sain edes Sangriaa ruoan kanssa, mut muuten mentiin pikaruoalla.

Arvaa ajattelinko kaiholla matkailua ilman lapsia. Sais syödä hitaasti ja kunnolla ja juoda viiniä ruoan kanssa. Lasten kanssa toimii vaan "äkkiä ruoka suuhun ja menoksi". Esikoinen on ainoa poikkeus. Sen kanssa vois käydäkin ja istua vaikka kuinka kauan. Nauttien.

Voitte arvata, et kotona en ole syönyt patonkia tai pitsaa. Olen syönyt pelkkää salaattia ja ruisleipää. Ja huom. lihonut. Reissussa paino ei noussut, ehkä kävelyn ansiosta, mut salaatilla olen lihonut. WTF!

No sama se.

Domestic person

Sellainen musta on tullut, pienessä mittakaavassa. Mistä nautin Barcelonassa tosi paljon? No pyykin pesusta. Mä en tajua miksi joku niin arkinen puuha musta on reissussa kivaa. Enkö mä osaa olla lomalla?

Itseasiassa en.

Barcelona oli juuri niin kiva kaupunki kuin muistin. Mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että kyllä siellä lasten kanssa on ihan erilaista kuin aikuisten kesken.
Paljon kuljettiin metrolla, mutta paljon käveltiin. Arkena me mennään autolla joka paikkaan, joten kävelyn määrä tais alkuun järkyttää poikia. Keskimmäinen yllätt iloisesti ja käveli mukisematta, mutta junnu oli ajoittain katastrofaalinen kirkuja.

Mäkin osasin. Olimme kävelemässä eläintarhasta keskustaan, kun junnu sain megakilarit, minä ragesin, mies suuttui ja lopputuloksena minä istuin yhdelle penkillä, kaukana perheestä, itkemässä ja mies ja isot pojat istui yhdellä penkillä ja junnu  juoksi penkkien väliä itkemässä ja anteeksi pyytelemässä. Mies väitti et me oltiin aikamoinen nähtävyys jopa espanjalaisille.

Huomaatteko, en osaa edes matkakertomusta kertoa imelästi, vaan aina pitää olla rehellinen ja raadollinen?

Kyllä mä Barcelonaa voin suositella lapsiperhekohteeksi kyllä. Onhan siellä paljon tehtävää ja nähtävää. Ja ihana hiekkaranta, ihana päästä kaupunkilomalla uimaankin.
 Ajoittain askarrutti tämä nylylasten meno. Vai onko kyseessä ihan vain lasten taipumus. Mua ahdisti välillä poikien nopeatempoisuus. Ne ei mitään asiaa osaa katsoa ja kokea hitaasti, vaan koko ajan pitää kiitää kauheaa vauhtia eteenpäin. "Nonni, 10 sekkaa katsottu tätä eläintä, äkkiä seuraava, joko saa jädeä".
Mitään ei voi tehdä rauhassa.

Jalat oli reissussa kovilla. Sen verran on selvästi liikuntaa takana, et jalat ja selkä ei tulleet särkyisiksi yhtään vaikka kuinka käveli. Ainoastaan hiertyi rakoille. Laastareita kului.

Tajusin mikä mulle reissussa on raskasta. Se kun pitää koko ajan nähdä ja tehdä. Alkaa ahdistaa kun ei saa OLLA. Olin lähes onnellinen, kun junnulla oli yhtenä aamuna vatsatauti ja sain sen kanssa jäädä hotellille olemaan. Poika katsoi telkkaa ja mä luin terassilla. Kahden aikaan laitoin miehelle visteiä, et nyt kyllästyttää, nyt voitais mennä jonneen. Poika tervehtyi ja päästiin uimaan.

Poikia ihailin eniten siitä, et ne tosiaan jaksaa matkustaa. Ajatelkaa, meillä kone lähti aamulla aikaisin, herätys oli jo 03.30 aamulla. Pojat nousi pirteinä ja hyväntuulisina. Kentällä ja koneessa oli moitteettomasti. Takaisin tultiin ilta yhdentoista koneella. Koko päivä oltiin puuhattu ja tehty ja silti jaksoivat olla ihmisiksi taas kentällä ja koneessa. Junnu oli ainoa joka nukkui koneessa. Perillä oltiin 03.30, mutta silti heppu jaksoi herätä ja olla iloinen koko loppukotimatkan. Viideltä päästiin kotona nukkumaan ja herätys iloisesti yhdeksän jälkeen jo. Piti koira hakea hoitolasta. Mutta heppu jaksoi. Ja minä.

Pinnalliset huomiot. Barcelonassa naiset ei ole kovinkaan tyylikkäitä toisin kuin Roomassa. Itseasiassa suomalaiset taitaa voittaa sen kilpailun.
Melkein kaikilla naisilla oli tosi lyhyet sortsit. Sopi se niille tai ei. (Yleensä ei) Tajusin, et ongelma taitaakin olla mun omassa päässä. Mä kuvittelen omassa päässäni, et vain täydelliset sääret saa näkyä, muut ajattelee, et sääret saa näkyä.
Ja minä siis mietin, et mun jalkoja ei saa kukaan nähdä ikinä. Paitsi huom, mä osaan olla jo rannalla uimavaatteissa. Ennen saatoin olla jopa farkuissa tai vähintään pyyhe ympärillä. Oikeasti. Voi minua pientä.

Mitään kuvia en voi reissusta laittaa, Arvatkaas päättikö kamera irtisanoa itsensä reissussa. Mutta ajoitti itsensä hyvin. Sain Sagrada familiasta kuvia ennenkuin kamera hajos.

Raitaa

 Ei ole Elisan rakastamaa raitapaitaa, mutta raitamekko sentään. Pinkit lenkkarit puuttuu kuvasta, mutta kovasti jo käytössä.

Kesälomaiset terkut täältä. Loma alkoi ja hetkeksi aiheutti jo syksyn odotuskuumetta. Et jospa noi lapset meniskin jo kouluun takaisin. Nyt mä taas jaksan jo, paremmin. Etenkin jos mies tuo mulle skumppapullon...

Tänään nauratti keskimmäisen kommentti omasta käyttäytymistodistuksestaan. Se kun oli täynnä hyvää ja vaihtelevaa... "Ei ole mun rangee". No ei. :)
Pari vuotta sitten, kun esikollakin oli vielä se ruksikäytöstodistus, keskimmäinen aidon hämmästyneenä katsoi veljensä suoraan erinomaisriviä ja kysyi "kuin sä osaat olla noin nätisti"? Ihana!

Viikon suosikki on Erin, joka Annassa sanoi "En ole perfektoinisti enkä neurootikko. Kaikessa elämästä ajattelen, että tulee mitä tulee. Minulla on luottamus, että kaikki hoituu tavallaan".
 Idoli!!!! Ja sit toisaalta, aika samalla tavalla mäkin ajattelen, pohjimmiltani.