sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kadotuksesta takaisin

Onpas taas tauko ollut. Ollut niin kummallinen pariviikkoinen, ettei ole vaan saanut istuttua koneella.
Suurin syy kirjoittamattomuuteen on epämääräinen "stressi". Mulla on ollut poikkeuksellisen paljon työtä ja menoa ja aikatauluja, et kun aikaa sitten on, vietän sen mieluiten ystävän luona istuessa. (lasten leikkiessä, enhän mä lapsista eroon pääse)
Stressiosuus johtuu miehen mahdollisista uusista kuvioista. Olen niistä miehen puolesta innoissani, omasta puolestani hieman jännittynyt. Tai hysteerinen tai kauhuissani tai hihittävä.... Mies saattaa aloittaa Matkustamisen työkseen. Poissa enemmän kuin kotona. Pari ystävää kommentoi uutista sanomalla "hauskaa viiden lapsen yksinhuoltajuutta". Yksi sanoi et "hauskaa syntymäpäivää". Ystävän mies oli paras ja sanoi, et "muuta meidän kanssa Kuopioon".

Syntymäpäivä mulla oli eilen. Kiehtova 43 pompahti täyteen. Kun mun äiti oli sen ikäinen, mä olin 24v. Luulin äitini olevan aikuinen, nyt tiedän ettei ollut.

Alunperin mun piti päästä Tampereelle juhlimaan Elisan ja Tuulan kanssa. Miehen matkan takia joudun perumaan sen odotetun huvin. Mutta onneksi niin. Perjantaina sain luopua ex tempore viisaudenhampaastani ja sen jälkeen poski on ollut turvonnut ja kipeä, eli olis joutunut perumaan reissun siksikin. En mikään nätti näky.
Mutta jee, hyvin viime tipassa päätin järjestää pikkujuhlat ihan kotona. Paikalla oli äiti, sisko ja kolme ihanaa ystävää. Ja lauma lapsia tietty. Istuttiin keittiön pöydän ääressä 14-22. Tosi tosi kivaa ja rentoa ja iloista ja nauravaista. Ei siis tullutkaan surullinen yksinäinen juhlapäivä.

Nyt aion aloittaa upean säkenöivän hauskan uuden ajanjakson elämässäni. Ettäs tiedätte!





5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Kun mun äiti oli sen ikäinen, mä olin 24v. Luulin äitini olevan aikuinen, nyt tiedän ettei ollut."
Ihan paras! Ja tämä meidän kaikkien tulisi muistaa. Me voidaan näyttää muiden silmissä ihan joltain muulta kuin miltä itsestä tuntuu. Osaat niin hyvin laittaa sanoiksi.
Ihanaa, uutta, säkenöivää ajanjaksoa sinulle!

Wempula

Rva Kepponen kirjoitti...

Kiva kun tulit takaisin. Hyvää säkenöintiä!

Taru kirjoitti...

Mahtavan kuulloinen synttäri sulla, vaikka itsekkäänä ihmisenä olisin halunnut sun olevan Tampereella meidän kanssa.

SÄ olit kyllä eilen niin monta kertaa meidän mielessä, että ehkä tunsitkin sen pirskahtelevana olotilana ainakin hetkellisesti?

marikan polut kirjoitti...

melko iso asia teillä mietittävänä, toi miehen työ.
Vai onko siinä pohtimista - onko vaihtoehtoja?

Leonida kirjoitti...

Onpa ollut hyvä synttäripäivä. Myöhäiset, mutta sitäkin lämpimämmät onnittelut!