sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Eksymisen paras puoli on se, kun löytää takaisin kotiin

Istuin miehen kanssa sohvalla ja harmittelin ettei mulla ole kahvakuulaa. Jos olis, niin nyt voisin kahvakuulailla. Mies kysyi onko mun salilla kuulaa. ON. No mikset sitten mene sinne treenaamaan? Hmm, niin miksen. Menin sitten. Sitä ennen olin kävellyt koiran kanssa riuskaan tahtiin puoli tuntia.
 HUOMAATTEKO, mun urheilullinen elämä herää jälleen. Hieman olen tauolla ollut sekä siinä, että tuossa ruokavaliotouhussa. En tajua, laihduin "ilmatteeksi", koska syöminen ei vaan kiinnostanut. Edelleenkään herkut ei maistu samalta kuin ennen, mutta niiden syöminen kiinnostaa. Plussakiloja kertynyt pari. Senttejäkin hieman. STOP! Tälle.

Oma mies tuntuu uudelta mieheltä. Voiko siihen olla oikeasti syynä se, että oltiin kahdenkeskistä iltaa viettämässä, sekä se, et ystäväperhe oli meillä vappua viettämässä ja oli tosi tosi kivaa? Onko siis hauskapito apu, jos elo mättää. On! Ihanaa kun on uusi sama oma mies.

Eilen pohdin sitä, että olen ehkä ärsyttäväkin siinä, et mun mielestä lapset ei kuulu juuri mihinkään. Tai siis tässä tapauksessa juhliin.
Rouva H juhlisti nelikymppisiään ja oli kutsunut kivaan pikkuravintolakahvilaan 27 aikuista ja 26 lasta. Yyh! Ei niin juurikaan mun juhlat. No okei, ihan mukavaa oli. Lapset riekku ulkona auringonpaisteessa ja sisällä söivät hämmästyttävän säällisesti. Et ei sikäli valittavaa. Mutta olisin mieluiten juhlinut räväkästi aikuisten kesken. Ja juonut ruoan kanssa muuta kuin tuoremehua.
Juhlat oli sikäli hölmösti järkätty, et siellä ei ollut mitään esittelyjä eikä mitään "yritän yhdistää ihmisiä toisiinsa" juttua. Ihmiset istui perhekunnittain, eikä juuri mitään liikehdintää näkynyt minnekään suuntaan. Mun ja miehen pöytäseurana oli kuusi lasta. Säkenöiviä keskusteluja käytiin. :)
 Kauhea valitus. Oikeasti on ihanaa, et ihmiset viitsii järkätä kemuja. Haaveilen kesällä siitä, et meille tulee iso lauma ihmisiä, aikuisia ja jopa niitä lapsia. Juomaksi ehkä skumppaa ja limua.
Sit pihakekkerit, joiden tarjoilu on vohvelit.
Ehkä yhdet aikuisten juhlatkin.

Huomaatteko, haluan juhlia ja ihmisiä.

Mitä teille kaikille kuuluu?




4 kommenttia:

Leonida kirjoitti...

Kuulostipa hyvältä tuo uusi sama oma mies. Ja juhlat. Ja urheilusta taas kiinni saaminen. Hyvältä vaikuttaa kyllä!

Pitäisi varmaan ottaa mallia ja tehdä jotain kaksin miehen kanssa, mutta tällä hetkellä mua ei vaan jotenkaan huvita. Aina ennen on huvittanut, jos on tilaisuus tullut. Haaveilen vaan yksinolosta.

Mulle kuuluu liikaa kiirettä ja tehtävää, liian vähän omia harrastuksia. Ja mä sentään en ole edes työelämässä nyt. Mutta se viisi tuntia neljänä päivänä viikossa, jonka saan olla kotona yksin, ei ole mun vapaa-aikaani, koska mulla on paine edistää silloin opintoja. Silti olen käyttänyt noista kallisarvoisista tunneista aikaa pyykkäämiseen sun muuhun turhanpäiväiseen, mutta pakolliseen, kotihommaan, koska niitä on kivointa tehdä yksin ollessa. Nyt pitää ryhdistäytyä ja tehdä niitä lasten kotona ollessa, etten vaan kuluta tuota opintoaikaa sellaiseen ja lisää turhaan paineitani.

Mutta mä olen huomannut, että mun oikea vapaa-aikani on nyt minimissä. Lasken siis, että opintoaika alkaa kymmeneen mennessä, jolloin esikoinen on viimeistään lähtenyt kouluun ja kuopuksen olen vienyt päiväkotiin. Sen jälkeen olen hetken henkisesti niin uupunut, että päähän ei mene oppi (haastava vaihe lapsilla). Opintoaika päättyy, kun esikoinen tulee iltapäiväkerhosta kolmelta ja haen kuopuksen päiväkodista, ellen ole lähtenyt bussilla iltaluennoille. Siinä sitten menee aikansa lasten kotiutuessa, ruokaa miettiessä ja tehdessä, ja mies tulee kotiin. Hän lähtee usein illalla lenkille, ja siinä sitten olen edelleen kotona jotain kotihommia tehdessä. Tänä viikonloppuna en tajunnut ottaa YHTÄÄN aikaa itselleni ja nyt sunnuntai-iltana olenkin sitten niin kypsä raskaahkon viikonlopun jälkeen, että pillahdin itkuun heti, kun pääsin alakertaan miehen jäätyä lukemaan ja laulamaan lapsille.

Siis mä olen ihminen, joka ehdottomasti tarvitsee yksinoloa välillä. Ja mun mielestäni kaikki ihmiset ansaitsevat joitakin aikoja viikossa, jolloin ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään, jos ei huvita. Että voisi vaikka hetken tylsistyä ja kuunnella mieltään, että mitä siellä kehkeytyy. Ei tapahdu täällä.

No, tulipa vuodatus, mutta tuli luettua tämä sun juttusi juuri tällaisena iltana. Mitäs menit kysymään, että mitä meille kuuluu! :)

Tuula kirjoitti...

Mäkin mieluiten juhlin kuitenkin aikuisten kesken. Ehkä se muuttuu, kun lapset kasvaa vähän isommiksi ja omatoimisemmiksi..? Tai sit ei. Nyt jos juhlissa on lapset on mukana, niin mun oleminen on sitä samaa kuin kotonakin = huolehtimista, peräänkatsomista, paasaamista, saarnaamista, kasvattamista. Tylsää on se, kun sitä ainaisesti tekee. Aikuisten juhlissa saa pitää huolta vain itsestään ja omasta mahastaan ;)

Skool på den saken!

Taru kirjoitti...

Ihanaa kuulla uudesta vanhasta miehestä. Niin se vaan on, että se oma mörri on usein kuitenkin se paras mörri. Mahtavaa ja liikkistä.

P kirjoitti...

Leonida, mä niin samaistun tohon itkukohtaukseen väsymyksen takia. Been there.
Sulla on kyllä paljon kaikkea! Voimia ja rutristuksia. Älä unohda itseäs eläkä miestä. Lapsia nyt ei voi ees unohtaa :)

Tuula, mä en kanssa juhlissa halua muuta kuin juhlia. Lapsia mä vahdin kotonakin.

Elisa, oma mörri paras mörri. Ihan uus sanonta :)