perjantai 18. tammikuuta 2013

Oma napa kaunis napa

Olen nyt toista päivää keskittynyt lähinnä itseeni ja itseni miellyttämiseen. Ihan törkeän mahtavaa. Eilen tosiaan se Leonidan tapaaminen ja illalla toisella ystävällä höpisemässä. Hieman taas nukkuma-aika natsi naureskeli itselleen; vartin yli kahdeksan vasta lähdin kylästä kotiin junnun kanssa. Mun mielestä kun siihen aikaan pitäis olla jo nukkumassa. Ystävän kotona siihen aikaan kuulemma vasta elämä alkaa, vaikka perheen poika vasta 5v. kuten meidänkin. Kiitos päiväkodin päiväunien lapsi valvoo yhteentoista. Onko ihme, että kaveri haluaisi lapsensa eskarivuodeksi perhepäivähoitoon?

Mutta oli mulla jotain asiaakin. Kampaajalla tänään luin naistenlehtiä ja tirskuin kuin heikkopäinen. Jossain lehdessä haastateltiin ihmisiä ja kyseltiin mikä aiheuttaa stressiä. Yksi 20+ tyttö kertoi stressaavansa kiireestä. Kiire töihin, kiire kotiin koiraa hoitamaan ja ruokaa laittamaan. "Ei pysty lopettamaan tekemistä vaikka voimat ei riitä".
Tarvitseeko mun edes sanoa, mikä mua nauratti niin kamalasti. (No se, et jos toi on paljon tekemistä, niin tervetuloa kuules perhe-elämään sitten aikanaan.)
Nauroin mä kyllä vanhalle itsellenikin. Jotakuinkin noin mäkin välillä elämääni katsoin. Kauheen ärsyttävää kun on aina kiire töistä kotiin koiraa ulkoiluttamaan ja voi että jos joskus vaikka kyläili jossain töiden jälkeen, niin oli kiire kotiin että ehtis sielläkin olemaan. Miksi siellä piti ehtiä olla? Mitä tekemässä?

Naistenlehdestä luin myös Ilona Rauhalan kommentin, jossa sanottiin naisen elämän olevan pahinta keskimäärin 42-vuotiaana. Silloin on eniten kaikkea pakollista, mutta ei juurikaan aikaa tehdä mitään kivaa oman itsensä eteen. Viime viikolla olisin ollut Rauhalan kanssa samaa mieltä, että juuri niin, just noin ainakin tällä 42 veellä on asiat. Tänään olen eri mieltä. Mullahan on ihana täysi elämä. Ihana!

Eilen luin juttua Sari Havaksesta ja sen Ranskan kakkoskodista. Mä ilmoitin miehelle, että meidänkin pitää hankkia kakkoskoti jostain mukavasta lämpimästä paikasta. (Aarrekarttaan vaan.)
Ihana kolmio terassilla ja omalla pihalla. Lämmintä. Lähileipomosta croissantteja. Siinä ne mun vaatimukset.

Arvatkaas mistä viimeistää huomaa, että mä voin hyvin enkä ole enää maani myynyt?  (Ja ilman lääkärikäyntiä huom) No tästä, bloggaamisesta. Mä en synkkänä jaksa blogata, mutta hyvällä tuulella mulla on koko ajan asiaa.
 Toinen mistä minä sen huomaan, niin siitä että mä olin pitkään meikkaamatta. Ja nyt taas sudin naamaani päivittäin. Olen ennenkin sanonut, että mun kohdalla meikkaamaton naama tarkoittaa masennusta.

Eli elämä, jee!




7 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Jes, kuulostaa hyvältä :)
Paitsi se, että naisen elämä on keskimäärin kamalinta 42-vuotiaana. Mä en suoraan sanottuna ehkä kestä, jos tulee vielä pahempaa kuin viime tai sitä edeltävä vuosi... Ehkä mä siis poikkean tilastosta :D (Tai sitten vaan venyn.)

Elämä - ja viikonloppu - jee!! ♥

JOnna kirjoitti...

Hei, kyllä huomaa tosiaan, että sä voit hyvin; juttu luistaa ja näitä on hauska lueka! Vaikka ei mun mielestä siinäkään oo mitään pahaa, jos joskus vähän täällä kiukuttelee elämää ;)

Mun piti kommentoida jo tohon edelliseen postaukseen, mutta sopii se tähänkin, että just noi yllättävät kyläilyt, uudet ihmiset, olkoonkin blogeista tai oikeasta elämästä tuttuja tuo tähän arkeen sitä jotain! Mä olisin kans kiinnostunut näkemaan onko Mirka Mirka, vai Sofiann, millainen on sun uusi tyyli ja kuka on kuka :) Joku tapaaminen vois olla hauska, varsinkin kun ollaan todettu, että me ainakin asutaan suht lähekkäin. Mä jo julistin, että nyt mä alan ehtiä sosiaalisemmaksi ja vierailen viikollakin ja kutsun ystäviä kylään. Sitten iski töissä ihan killeriviikko, joka ilta tein kotonakin töitä. Että se siitä sosiaalisesta elämästä. Mutta hei, aina tää ei oo tällaista eikä sitä saa päästää siihen!

Sun työ on ihan unelmaduuni! NAM!

Leonida kirjoitti...

Ihan selkeästi sulla menee hyvin! Näitä juttuja on hauska lukea, kun teksti kulkee ihan kuin sun puhe. Tämä juttu erityisesti oli niin positiivinen, sellaista iloista pulputusta!

Paitsi tosiaan joo se 42 v. juttu. Se olisi mulla sitten vasta edessä ja mä jotenkin toivoin, että olisi tämä ruuhkavuotisen elämä tässä kohtaa jo menossa parempaan suuntaan. ;)

Leonida kirjoitti...

Sulle on haaste blogissani...

vintti kirjoitti...

Hyvän mielen postaus. Peukku sille, ja sinulle!

hiivi kirjoitti...

Onneksi ei ehditty lekurin pakeille, luonnolliset hyvänolonhormonit on saatu siis toimimaan!

Taru kirjoitti...

Mahtava postaus, mäkin sain hyvää tuulta täältä!